Red Steel 2

Ensimmäinen Red Steel saapui samaan aikaan Wiin julkaisun kanssa ja oli monelle valtaisa pettymys. Wiin liikeohjausta hyödynnettiin kömpelösti niin miekkailussa kuin ampumisessakin ja peli itsessään oli varsin keskinkertainen tekele. Kakkosen kohdalla Ubisoft ottaa rohkean liikkeen: sillä ei ole nimen lisäksi kertakaikkiaan mitään tekemistä ensimmäisen pelin kanssa. Lisäksi toimintaa tehostamaan peli vaatii Wiimoten perään MotionPlus-lisäkkeen, joka ystävällisesti toimitetaan pelin mukana.

Pelin taustalla on omalaatuisesti scifiä, itämaista ninja-mystiikkaa ja villin lännen romantiikkaa sekoitteleva Calderan kaupunki. Pelaaja on kaupunkia vuosisatoja suojelleen Kutagari-klaanin viimeinen vesa, joka viisivuotisen karkotuksensa jälkeen palaa laittamaan asiat järjestykseen. Peli tiedostaa taustojensa omalaatuisuuden, eikä ota tarinaansa liian tosissaan. Päinvastoin, lajityyppien korneimpia kliseitä viljellään surutta jatkuvasti, jonka ansiosta pelissä on tarinan ohuudesta huolimatta muikea meno alusta pitäen.

Tyylien yhdistely ulottuu myös itse peliin. Pelaajalla on käytössään tavallisen western-asearsenaalin lisäksi myös katana-miekka, jota hyödynnetään urakalla. Aseiden vaihdossa ei ole juurikaan viivettä, joten miekan sivallusta voi jatkaa välittömästi kuulalla vihollisen otsaan. Edellisessä osassa takkuillut miekkailu on jatko-osassa hillittömässä vedossa - se on tarkkaa, toimivaa ja äärimmäisen viihdyttävää puuhaa. Opetteluun kannattaa tosin varata tovi, ensikokeilulla miekkailu on nimittäin melkoista sohimista. Kun tajuaa rauhoittua ja tehdä liikkeet ilman paniikkia, Red Steel 2 toimii kuin ajatus.

Otetaanpa esimerkki. Viisi vihollista hyökyy sankariamme kohti. Ensin kauimmaiselle ilkiölle kuula otsaan. Sen jälkeen kuudennen aistin avulla takaa hyökyvälle ninjalle katana kylkiluiden väliin. Seuraava vihollinen ehtii jo aloittamaan hyökkäyksensä, mutta onnistuneiden torjuntojen jälkeen lennätän vihollisen ilmaan, syöksyn itse perässä ja viipaloin mokoman viillokiksi ennenkuin maa jälleen kutsuu. Viimeisiä vihollisia pehmitän ensin nopealla pyörähdyslyönnillä. Toinen vihollisista jää iskun jälkeen vetämään henkeään, joten syöksyn salamannopeasti katana edellä vihollista viimeistelemään. Viimeinen heppu on sitkeä pirulainen, mutta onnistun lopulta kierähtämään tyypin selustaan ja päästän tämän taivaalliseen samuraiorkesteriin napakalla matadori-iskulla. Taistelun jälkeen Caldera hiljenee ja risupallerot pyörivät kaduilla.

Peli itsessään etenee suhteellisen suoraviivaisesti tehtävästä toiseen, ja sivutehtäviä on vain reilu kourallinen. Calderan katuja saa silti tutkia suhteellisen vapaasti, eikä pelissä ole turhaa kiireen tuntua. Silloin kun taistellaan, intensiteetti nousee huippuunsa, ja välissä vedetään rauhallisesti henkeä. Rytmitys toimii täydellisesti. Tehtävien välissä voi myös ostaa uusia liikesarjoja, haarniskan palasia, aseita ja muuta tarpeellista. Vaikka varsinaista hahmonkehitystä Red Steel 2:ssa ei olekaan, uutta ostettavaa on jatkuvasti. Tällä tavoin pelaaminen pysyy koko ajan tuoreena ja mielekkäänä. Koska tehtävärakenteet eivät loppujen lopuksi tavallisesta 3D-ammuskelusta eroa, uusien kykyjen testaamisella ja uusilla vihollisilla touhu pysyy koko ajan mielekkäänä.

Audiovisuaaliselta kantilta katsottuna Red Steel 2 on huikeaa jälkeä. Cel-shadingilla koristeltu villin lännen visio on kenties upeinta mitä Wiillä on tähän asti nähty. Ulkoasu tuo mieleen jonkin verran Borderlandsin, mutta Red Steelin visuaalinen suunnittelu vetää pidemmän korren. Lisäksi hauskoja yksityiskohtia on siellä täällä. Höyrykylvyssä ei kirjaimellisesti meinaa nähdä taistella, juna vapisee aidon tuntuisesti jalkojen alla ja niin edelleen. Ainesten erilaisuudesta huolimatta kokonaisuus on hämmästyttävän yhtenäinen ja loppuun asti suunniteltu. Taustalla soiva, Morriconemaisia teemoja ja orientaalimusiikkia sekoittava ääniraita on niin ikään nappisuoritus. Kun tähän lisätään vielä erinomaiset ääniefektit, pelin tunnelma on huikea.

Tarinan kesto on noin 10 tuntia, jonka lisäksi tarjolla on vielä jokainen peli kenttä erikseen omassa haasteosiossaan. Peli olisi saanut olla pidempikin, varsinkin kun puolenvälin tienoilla pelaaja alkaa olla melkoisen ylivoimainen mörssäri perusvihollisiin nähden. Lyhyttä kestoa alleviivaa myös se, ettei Red Steel 2 tarjoa minkäänlaista moninpeliä. Tähän jos johonkin olisi sopinut yhteistyö kaverin kanssa, mutta kun ei niin ei sitten väkisin.

Oli miten oli, Red Steel 2 on erittäin iloinen yllätys. Vaikka nami loppuu lyhyeen, kaikki hetket pelin parissa ovat ehdotonta laatuaikaa. Se on kuin pätevä toimintaelokuva, jossa juonella ei ole niin merkitystä kunhan toiminta on viihdyttävää. Aivan joka pojan kaveri se ei silti ole, mielikuvitusmiekkailu vaatii nimittäin reilusti totuttelua ja käy vääjäämättä pidemmän päälle kipeäksi. Vaikka parituntisen session jälkeen kyynärpää alkaakin jo väsyä, pelaamista ei silti malttaisi lopettaa. Red Steel 2 realisoi vihdoin sen potentiaalin, jota Wii-ohjauksessa jo ensimmäisen Red Steelin aikaan oli näkyvissä. Lännen lohikäärmeen seurassa on oikeasti hauskaa.