White Knight Chronicles

Ennen seikkailuihin sukeltamista pelaaja pääsee luomispuuhiin. Monista japanilaisroolipeleistä poiketen White Knight Chronicles antaa varsin monipuoliset mahdollisuudet oman hahmon muovailuun. Hassuja tukkatyylejä lukuun ottamatta pelaaja voi pitkälti itse päättää, minkä näköisen, kokoisen ja värisen hahmon luo. Hahmo toimii pelaajan avatarina nettipelissä, mutta tarinassa hahmolle suodaan vain sivuosa.

Tarina alkaa kovin klassiseen tyyliin Balandorin kuningaskunnasta. Eurooppalaista keskiaikaa ja japanilaista animea yhdistävä kuvitus näkyy ympäröivissä linnakkeissa ja kaduilla kulkevissa hahmoissa. Populaa piisaakin, sillä kuningas on päättänyt järjestää juhlat tyttärensä kunniaksi. Kaikki ei vain mene käsikirjoituksen mukaan, sillä kuokkimaan saapuu myös musta ritari Dregias. Joukkoineen Dregias saa melkoisen show'n aikaan ja murhaa ohimennen myös kuninkaan. Nuori prinsessa kuitenkin säästyy miekaniskulta, kiitos urhean Leonardin. Kaksikko pakenee linnan uumeniin ja löytää muinaisen haarniskan, joka muuntaa Leonardin jättiläismäiseksi valkeaksi ritariksi. Prinsessa joutuu kuitenkin Dregiasin joukkojen kidnappaamaksi, minkä jälkeen loppu onkin arvattavissa.

Prinsessan pelastusoperaatio jatkuu alkuhässäkän jälkeen lajityypin kaavojen mukaisesti vihollisia kellistäen, kokemuspisteitä keräillen ja uusia sivuhahmoja tavaten. Pelin taistelujärjestelmä ei ole kuitenkaan aivan sitä, mihin on totuttu, sillä se toimii reaaliaikaisesti. Hahmojaan voi liikutella ympäriinsä ja iskuja voi jaella melko vapaasti juuri sille mörölle, jonka naama sattuu eniten harmittamaan. Halutessaan viholliset voi jopa kiertää kokonaan.

Reaaliaikaisesta taistelujärjestelmästä huolimatta White Knight Chronicles ei ole toimintaroolipeli. Se tulee esiin muun muassa siinä, ettei iskujen ole pakko fyysisesti osua vihollisiin, jotta ne tuottaisivat vahinkoa. Riittää, että pelaaja on tietyn säteen sisällä. Sama toimii tietysti myös toisin päin. Olin hieman pettynyt, ettei sijoittumisella ollut huomattavaa vaikutusta taistelujen kulkuun. Taisteluissa merkitsee enemmän oikeiden iskujen valitseminen kuin nopea tempo tai parhaan taisteluaseman löytäminen.

Iskut valitaan ristiohjaimella ohjattavan hahmon repertuaarista ja suoritetaan nappia painamalla. Jokaisen iskun välillä on pieni huilitauko, jonka aikana voi valita seuraavan toiminnon. Ehkä keskeisin ominaisuus taistelujärjestelmässä on sen joustavuus, sillä kaikki taisteluissa käytettävät kyvyt voi itse päättää hahmon oppimista taidoista. Pelaaja voi jopa luoda tehokkaita liikesarjoja, jotka yhdistävät useita iskuja näyttäviksi hyökkäyksiksi. Niiden jatkuva käyttö ei kuitenkaan onnistu, sillä liikesarjat vaativat toimintapisteiden keräämistä, mikä puolestaan onnistuu kurmottamalla kevyempiä kavereita kevyemmin liikkein. Toiminnassa siis on mukana myös taktisempi elementti, ja pelaajan on jatkuvasti tehtävä ratkaisuja, miten vihollisia vastaan hyökkää.

Pelin tekoäly ei ole terävimmästä päästä. Sopivat perusstrategiat asettamalla omat ryhmänjäsenet osaavat useimmiten huolehtia itsestään, mutta paikka paikoin kavereilla on taipumus jäädä kivien ja muiden esteiden taakse jumiin. Vihollisetkaan eivät mitään järjen jättiläisiä ole, vaan tuntuvat hyökkäävän melko sattumanvaraisesti. Viimeistään hoopoileva tekoäly pakottaa myöntämään, että White Knight Chroniclesin taktikointipuoli jää vain taistelujärjestelmän vivahteeksi.

White Knight Chroniclesin vahvuus on pitkälti sen muokattavuudessa. Omien liikesarjojen ohella peli tukee monia eri taistelutyylejä, joihin hahmojaan voi suunnata. Ryhmäänsä voi muotoilla esimerkiksi kaikki peliin pistävän miekkasankarin, taustatukea tarjoavan jousiampujan, kavereita parantelevan haltian ja raskasta kirvestä heiluttavan kallonmurskaajan. Lisäksi hahmojen varusteita pystyy augmentoimaan mineraalien ja raaka-aineiden avulla ja kuluneet varusteet on korjattava tai ne menettävät tehonsa. Kokonaan uusia varusteita voi luoda yhdistelmällä vanhempia varusteita toisiinsa. Mukana on niin paljon yksityiskohtia ja opeteltavaa, että joukkionsa parantelussa tuntuisi riittävän näperreltävää päiväkausiksi.

White Knight Chronicles ei kuitenkaan pakota ropeltamaan pienten yksityiskohtien parissa, vaan tarina etenee alusta asti ilahduttavan ripsakasti. Yksitoikkoinen kokemuspisteiden perässä ramppaaminen on tarpeetonta, koska peli on yleisesti ottaen varsin helppo. Leonardilla on vielä viimeisenä oljenkortenaan mahdollisuus muuntautua valkeaksi ritariksi, mikä mahdollistaa suurimpienkin mörköjen kivuttoman kaatamisen. Helppouden vaarana on tietysti se, että lukemattomat taidot ja miekat menevät hukkaan, mutta pidin seikkailun leppoisasta ilmapiiristä. Jos jotain, se vain antaa pelaajalle vapauksia seikkailla juuri niin kuin itse haluaa. Ryppyotsaisuutta vähentää entisestään se, että matkantekoa tahditetaan hullunkurisin tilantein ja hassuin hahmoin.

Ennakkoon kiinnostusta herättänyt nettipeli ei ulotu tarinan tehtäviin, vaan se toimii irrallisena komponenttina. Se on selkeä pettymys. Tyhjänpäiväisten sivutehtävien sijaan kavereiden kanssa olisi mielellään seikkaillut koko pelin merkeissä. Joka tapauksessa ylimääräisiä kokemuspisteitä ja varusteita kaipaaville nettipeli on hyvä vaihtoehto sivutehtävien puuduttavalle yksin tahkoamiselle.

Visuaalisesti White Knight Chronicles on pirteän näköinen, mutta ei tunnu hyödyntävän Playstation 3:a mitenkään erityisesti. Mukana on paljon edelliseltä konsolisukupolvelta perittyjä puutteita. Esimerkiksi viholliset ja kaupunkien ihmiset hyppivät silmille tyhjästä, eikä peli silti säästy lievältä kuvan repeilyltä. Lisäksi kameralle tuottaa ongelmia pitää kaikki oleellinen informaatio ruudulla isompia vihollisia vastaan taistellessa. Se tekee taistelusta hieman sekavan oloista. Englanninkielinen toteutus on onneksi kelvollista, vaikka puhe ei varsinaisesti istukaan hahmojen suunliikkeisiin.

Kaiken kaikkiaan Level 5:n roolipeliuutuus on huoleton ja mukava seikkailu, jota pelaa mielikseen. Se ei tuo lajityyppiin mitään ihmeellistä, mutta tarjoaa letkeän tunnelman ja paljon tekemistä erityisesti näpertelystä pitäville. Jos nettipeli olisi saatu tiukemmin osaksi varsinaista tarinaa, olisi pelillä ollut aineksia paljon vavisuttavampaankin lopputulokseen. Tällaisenaan valkean ritarin rantautuminen länteen tuntuu kuitenkin hieman liian myöhäiseltä - erityisesti Final Fantasy XIII:n huomioon ottaen.