Blood Bowl

Se, mikä erottaa Blood Bowlin amerikkalaisesta jalkapallosta on se, että tämä ei niinkään ole tarkoin suunniteltua strategiaa kuin riskeillä leikkivää rähellystä. Hahmot voivat kämmeltää niin juostessaan, tapellessaan kuin nostaessaan palloa nurmesta, ja heti kun jokin toiminto menee poskelleen, vuoro siirtyy vastustajalle. Koska kierroksia on vain 16, peliaikaa on loppujen lopuksi hyvin vähän. Pelaajan on jatkuvasti pelattava enemmän todennäköisyyksiä kuin vastapuolen strategiaa vastaan, ja pelin tasapaino saattaa vaihtua minä hetkenä hyvänsä.

Tämä ei tarkoita, etteikö taktiikallakin olisi tarvetta. Blood Bowlin joukkueet koostuvat 11 pelaajasta, ja jokaisen rodun ominaisuudet ja vahvuudet, kenttäpelaajien kyvyistä puhumattakaan, poikkeavat toisistaan valtavasti. Yhden pisteen ero missä tahansa kyvyssä on todella merkittävä, sillä isomman luvun omaava sälli saa päättää, kumpaa kahinointia simuloivan satunnaisgeneraattorin eli nopan tulosta käytetään. Toisin sanoen, pisteen vahvempi pätijä pärjää huomattavasti heikompiaan paremmin, ja tämän vuoksi vierustovereiden tuoma lisä vääntöön on elintärkeää. Myös hahmojen taidot näyttelevät suurta osaa, sillä ne voivat parantaa pallonheittokykyä tai väistötaitoa, sekä antaa hahmolle uusia temppuja kuten syöksytaklauksia ja mutaatioita.

Koska rotujen ja yksittäisten veteraanipelaajien erot ovat näin mittavat, taktiikan on muututtava ottelusta toiseen. Tämä pitääkin pelin pitkään tuoreena, ja äkkiväärää ja hurttia huumoria viljelevä toteutus tekee pelistä entistä omaleimaisemman. Ylilyövälle tyylille ei vaan voi mitenkään olla nauramatta.

Blood Bowlin virtualisointi on tehty lautapelin pohjalta käytännössä orjallisesti. Tekijätiimi ei ole lähtenyt käyttämään alkuperäistä kulttiteosta vain viitteenä omaperäiselle ryllistykselle, vaan siirtänyt säännöt ja mekaniikan sellaisenaan. Tämä on yksi lautapelien konsoliversioiden isoimpia ongelmia, sillä tekoälyä vastaan teutominen muuttuu pian puuduttavaksi yksinkertaisesti ihmiskontaktin puutteen vuoksi. Blood Bowlin tapauksessa virtuaalipelailusta puuttuu vahingonilon puhdas riemu ja päin kaverin naamaa nauramisen tyydytys. Verkon yli kaikuvassa käkätyksessä ei vain ole sitä samaa fiilistä.

Pelissä on muitakin pieniä fiboja. Blood Bowl olettaa pelaajansa osaavan lautapelin säännöt ulkoa, sillä tutoriaali on sekava eikä se valaise läheskään kaikkia pelin kiemuroita. Jopa ryhmätyön tärkeys jää tutoriaalilta mainitsematta. Käyttöliittymä puolestaan on hivenen kömpelö, kiitos huonosti suunniteltujen valikoiden, ja grafiikan taso vaihtelee aneemisista tapahtumaruuduista aidosti tyylikkäisiin kuviin. Myös pelin hard rock -tyylinen taustamusiikki istuu kehnosti fantasia-aiheiseen mellastukseen, ja juontajien anekdootit vanhentuvat jo muutaman pelin jälkeen.

Blood Bowl on lautapelinä hieno ja huvittava ilmestys, ja se on oiva valinta niille, jotka tykkäävät nauraa ja juoda kaljaa pelatessaan. Konsoliversio on käytännössä täysin identtinen, mutta kavereiden seurasta nauttimisen sijasta istut kotona sohvalla yksin. Se on hyvä korvike aidolle asialle, mikäli ystäväpiiristä ei löydy pelistä innostuneita tai figuurien kantaminen paikasta toiseen ei muuten nappaa.