Predator: Hunting Grounds

Gamereactorin aiemman arvion Predator: Hunting Groundsista voi lukea täältä.

Muutama vuosi sitten Illfonic keksi varsin osuvan teeman itselleni varsin mielenkiinnottoman moninpelin ympärille. Pienistä ongelmistaan huolimatta Friday the 13th - The Game (2017) osoittautui varsin hauskaksi jahtaus- ja lahtauspeliksi. Nyt kuitenkin Illfonic osui ainakin teemansa puolesta henkilökohtaisesti kultasuoneen näyttäessään moninpelimetsästyksen itse Predatorin silmin. Onko Predator: Hunting Grounds haasteen veroinen taistelija, vai käykö sille samoin kuin Jim Hopperille?

Ainakaan pelin käynnistys ei lupaile hyvää. Alkuvalikoiden taustalla pyörivässä animaatiossa Predatorilla on täysin väärä ja kaikin puolin ruma kypärä, mikä tuppaa väsyneen ulkoasunsa lisäksi olemaan aivan liian pieni olion päähän. Alan Silvestrin klassiset sävellykset on soitettu syntikalla saaden aikaan hupaisan ja halvan tv-sarjamaisen tunnelman suoraan 80-luvulta.

Predator: Hunting Groundsin perusidea on varsin samanlainen kuin Illfonicin edellisessä verkkomittelössä. Neljä vastaan yksi -asetelmalla pelaajat ottavat mittaa toisistaan vehreässä metsässä. Neljä ihmissoturia pyrkii toteuttamaan sotilasoperaationsa ennen ulkoavaruuden kovimman metsästäjän kuolettavaa väliintuloa. Tehtäviä suorittaessa ja niissä onnistuttua pelaaja palkitaan kokemuspistein ja pelin sisäisellä valuutalla. Tyypilliseen tapaan kokemuksen kautta aukeaa hahmojen, vaatetuksen ja aseistuksen kehitysmahdollisuuksia, joita sitten ostellaan ansaitulla rahalla.

Aikaisemmin kauhistelemaani Predatoria pystyy siis muokkaamaan myös vuoden 1987 elokuvan alkuperäisen metsästäjän näköiseksi, mutta luonnollisesti tämä vaatii paljon pelin tahkoamista niin kokemuspisteiden kuin rahankin haalimiseksi. En myöskään oikein välittänyt siitä, että peli jakelee mystisiä Field Locker -paketteja onnistuneiden tehtävien päätteeksi. Nämä uudelleen nimetyt loot-laatikot sisältävät erilaista tauhkaa, joilla voi parannella hahmon eloonjäämismahdollisuuksia. Muutaman ilmaispaketin jälkeen laatikoita voi ostaa pelin sisäisellä valuutalla, joka parantaa enemmän peliä pelanneiden mahdollisuuksia kurnuttaa pelin pariin vasta löytäneitä.

Pelaaminen vaatii aktiivisen PSN+ -tilin toimiakseen täysin palkein. Ilman maksullista lisäpalvelua Predator: Hunting Groundsissa ei pääse käsiksi kuin tutoriaaliin. Tämä on sinänsä kummallista, sillä tarvittavat nettiominaisuudet aktivoituna pelissä voi laittaa pystyyn privaattitaistelun, jossa voi itsekseen ottaa mittaa tietokonehahmoista ihmissoturilla. Näissä karkeloissa oudosti tosin itse Predator loistaa poissaolollaan. Tutoriaalissa metsälle pääsee taas ainoastaan Predatorin vinkkelistä.

Pelin ohjaus on pitkälti sitä, mitä kolmannen persoonan perspektiivistä koettavalta toiminnalta voi odottaa. Predator jolkuttaa ehkä aavistuksen liian kevyesti painoonsa ja raskaisiin askelääniinsä nähden, mutta menoa parantavat metsästäjän monipuoliset ominaisuudet. Verrattuna maassa pyöriviin ihmissotilaisiin, Predator käyttää lähinnä puita liikkuakseen paikasta toiseen. Tämä on toteutettu varsin sulavasti pelin merkatessa käytössä olevat puut Predatorin punaisella. Pelaaja voi ketterästi nousta puuhun pelkästään nappia painamalla, jonka jälkeen Predator liikkuu oksia pitkin vaivattomasti suuntaa näyttämällä. Tosin se, miksi jokainen puu ei sovellu kiipeilyyn selitetään hieman kömpelösti Predatorin painorajoituksella. Tämä siis hiukan kummastuttaa, sillä moninkertaisesti Predatorin paksuisia puita jää kiipeilyn ulkopuolelle jatkuvasti. Pientä outoutta aiheuttvat myös yksittäiset bugit, jotka saattavat kiskaista Predatorin kesken saalistusjuoksun yhtäkkiä täysin toiseen suuntaan ilman mitään varsinaista syytä.

Ihmisiä metsästetään kauempaa klassisen olkatykin, ja lähempää kaksiteräisen veitsen avulla. Veitsi tekee ilkeää jälkeä, jos Predatorilla pääsee yllättämään vihollisen lähietäisyydeltä. Muutama huitaisu riittää kaatamaan isommankin tekoälykorston, ja jälki on juuri niin sotkuista kuin sen pitääkin. Ihmispelaajat sitten kestävätkin hutkimista yli ymmärryksen. Olkatykkiosuma ei välttämättä kaada saalista kertaiskulla ja saattaa jopa paljastaa Predatorin sijainnin, koska tyylikäs kolmiotähtäin on osa ampumista. Kuitenkin ladatessa tykin tehot tappiin, kaatuvat sotilaat kertalaakista kuten Blain (Jesse Ventura) alkuperäiselokuvassa puuttuvien ruumiinosien kera. Harmillisesti toimintaosuudetkaan eivät välty pelin bugiselta koodilta. Esimerkiksi olkatykki tuntuu tykkäävän ampua, tarkasta sihdistäni huolimatta, lukuisia kertoja ammuksensa puunoksaan, jolla seisoskelin, sen varsinaisen kohteen sijaan.

Jopa aseita enemmän Predatorilla liikkuessa mielenkiintoa herättävät metsästäjän muut erikoisominaisuudet. Elokuvan mukaisesti pelaaja voi skannailla ympäristöä lämpökameranäkymällä, jolloin viholliset eivät pysty piiloutumaan runsasta lehdistöä hyödyntäen. Predatorin saa myös läpinäkyväksi, joka on varsin tehokas tapa päästä yllättämään lähelläkin oleva saalis. Ominaisuuksien käyttöä tietysti rajoitetaan erillisellä energiamittarilla, jonka hupeneminen on kuitenkin yllättävän paljon maltillisempaa, kuin mitä osasi pelätä. Jos Predator on ammuttu henkihieveriin, oliolla ei voi enää tehdä vastarintaa vaan ainoaksi mahdollisuudeksi jää lönkötellä etäämmälle paikkaamaan itseään tai luovuttaa kokonaisuudessaan. Paikkaamista ei voi lopettaa kerran sen aloitettua, joten tätä vaihtoehtoa ei kannata jäädä tekemään ihan ensimmäisen puskan taakse vihollisten jahdatessa.

Predatorilla liikkumisesta poiketen ihmissotilailla pelataan ensimmäisen persoonan vinkkelistä tyypillisesti ampumasein ja kranaatein varustettuna. Liikkuminen tuntuu sujuvalta, mutta ei menoa voi edes verrata huippuunsa hiottuihin taistelupeleihin (kuten Call of Dutyyn). Sotilaiden tehtävät ovat tyypillisiä erikoisjoukkojen tehtäviä tiedonkeruun ja tuhoamistehtävien väliltä. Porukkaa juoksutetaan pitkin kenttää eri pisteisiin radiopuhelimitse saatujen käskyjen myötä. Ihmisillä toimiessa vastuksena eivät kuitenkaan ole pelkästään puissa lurkkiva ulkoavaruuden uhka, vaan myös tekoälyn ohjastamat vihollissotilaat, joiden leireihin annetut tehtävät kohdistuvat. Tosin Predatorin pitää aina löytää toiminnan luokse joko konfliktiääniä kuunnellen tai tuurilla. Selvisin esimerkiksi useamman tehtävän ihmisenä näkemättä Predatoria ollenkaan.

Kirjaimellisesti metsälle pääsee ainoastaan kolmessa eri kentässä. Jokainen näistä on sijoitettu hyvin samanlaiseen eteläamerikkalaiseen viidakkoon, joiden erottavana tekijänä on lähinnä erilaisten rakennelmien käyttö. Toisin sanoen eroa tehtävissä ei juurikaan ole. Sentään kentissä on kohtuullisesti ulottuvuutta niin korkeuserojen kuin runsaiden puiden muodossa, jotta metsästyksessä on vaihtelevuutta ja tunnelma pysyy positiivisena.

On itsestään selvää, että kaikki haluavat lähtökohtaisesti pelata juurikin nimikkohahmolla. Ja tämä on se suurin syy miksi, Predator: Hunting Grounds ei yksinkertaisesti toimi. Toisin kuin Friday the 13th - The Gamessa, tässä pelissä pelattavaa hahmoa ei arvota. Yksityispelin ulkopuolella Hunting Groundsin yhden ja ainoan pelitilan (pikapelin) käynnistyessä pelaaja saa itse valita, haluaako hän pelata Predatorilla, ihmisellä vai ilman sen kummempaa mieltymystä suuntaan tai toiseen. Valintojen alla on suoraan näkyvissä, kuinka kauan arviolta kyseisen valinnan tekemällä joutuu pelivuoroaan odottamaan. Ei tule yllätyksenä, että siinä missä esimerkiksi ihmissotilaalla pelaamista tarvitsi odottaa ainoastaan noin 43 sekuntia, mahdollisuudesta metsästää Predatorilla aika kasvoi yli seitsemän minuutin. Tosin valitsemani ihmissotilaskin joutui odottamaan peliin pääsyä yli kolme minuuttia lupauksista huolimatta. Pahimmillaan olin jonottanut Predatoria kiltisti ja päässyt jo aulaan, minne ei kuitenkaan koskaan tullut muita pelaajia ja peli piti peruuttaa ennen aloitusta. Ongelmia siis tulee, jos pelaajia ei paljoa ole, eivätkä tilannetta helpota pelin bugisuuden lisäksi myös paikoitellen ilmenneet serveriongelmat.

Pelisessiot on aina rajoitettu maksimissaan 15 minuuttiin, joten nopeasti voi laskea Predatorilla pelatessa, että pelin valikoita näkee vähintään yhtä paljon kuin itse peliä. Jos olen jo maksanut pelistä ja erillisestä nettiajasta, en ole kiinnostunut enää odottamaan minuuttitolkulla, että pääsen pelaamaan haluamallani tavalla.

Graafisesti Predator: Hunting Groundsista näkee, ettei kyseessä ole mikään isoimman rahan pelituotanto. Tämän kuitenkin sanottuani täytyy myöntää, että Predator-elokuvan efektit on osattu luoda peliin autenttisesti, minkä ansiosta yleistunnelma on varsin kiehtova. Erityisesti juuri kolmiotähtäin laserviivoineen, näkymättömän Predatorin häiriöt ja lämpökameranäkymän kautta seurattujen sotilaiden liikkeet puiden latvasta näyttävät todella hyviltä. Muutenkin pelissä on käytetty kiitettävästi erilaisia efektejä elävöittämään runsasta viidakkoa. Erilaista lisäsälää on kiikutettu monipuolistamaan maisemia, mutta harmillisesti ja hiukan nolosti kevyimmätkään muovituolit tai bensatynnyrit eivät hievahdakaan niihin törmätessä. Myös mahdollisimman raa'aksi tehty Predatorin lopetusliike on anatomisesti toteutettu niin päin mäntyä, ettei tilanteelle voi kuin nauraa. Varsinkin kun muutamaan otteeseen ruumis, josta Predator lähtee poistamaan kalloa selkärankoineen vatsan kautta, on bugien takia kadonnut.

Jos jokin, niin pelin äänet osuvat aivan nappiin. Peli onnistuu imitoimaan elokuvassa nähtyjä ääniefektejä täysin oikein aina lämpökameranäkymän pulputuksesta Predatorin rohinaan, ja lasertähtäyksen surinasta raskaaseen hölkkäystöminään. Äänimaailma on sen verran miellyttävä korvalle, että jopa aikaisemmin mainittu Alan Silvestrin sävelten syntikkasovellus kuulostaa hyväksyttävältä pelin aikana.

Predator: Hunting Groundissa on kyllä potentiaalia hauskoihin moninpelikärhämiin, ja olisi lisenssin voinut huonomminkin käyttää. Täytyy myöntää, että Predator-fanina koen pelin saalistustunnelman olevan kohtuullisen hyvin hoidettu. Predatorin liikkeissä on vauhtia, ja kaikkien alkuperäisten toimintojen ja aseiden mukanaolo luo autenttista metsästystunnelmaa. On kuitenkin pidettävä mielessä, että jos ei ole kiinnostunut odottamaan kohtuuttomia aikoja pelin aulavalikoissa, pelin nimikkohahmolla pääsee metsästämään varsin harvoin. Henkilökohtaisesti koen aikani olevan liian kortilla laittaakseni sitä epäaidon Predatorin tuijotteluun valikoissa. Varsinkin kun peli tuntuu paikoittain hieman halvalta, eikä bugien määrä ainakaan helpota tunnetta. Myös pakotettu PSN+ -tili vaatimuksena, jotta saa edes puoliksi toimivan tekoäly-yksinpelisession aikaiseksi, tuntuu pahasti hukatulta potentiaalilta.