Cursed Mountain

Vastaus on kyllä ja ei. Cursed Mountain on peli, jota haluaa pelata. Mutta piru periköön se ei halua antaa siihen kunnollista mahdollisuutta.

Eric Simmons on kokenut vuorikiipeilijä. Hän on saapunut vuorille etsimään nuorempaa veljeään Frankia, joka on kadonnut omituisissa olosuhteissa etsiessään munkkien aarretta. Kahlatessaan läpi tuulen, tuiskun ja muinaisten tiibetiläisten ennustusten Ericille alkaa valjeta, mihin kaikkeen Frank on sekaantunut. Ilmeisesti hän on etsinyt buddhalaista viisauden lipasta, jonkinlaista kiinalaista versiota Pandoran lippaalle, joka on syypää luostareiden ongelmiin ja murhiin.

Cursed Mountain lukeutuu löyhästi Survival Horror genreen, vaikka zombit hurmeen ohella loistavat poissaolollaan. Eric kohtaa nousunsa aikana aaveita sekä joitakin demoneita, jotka ovat tappaneet miltei kaiken väestön vuoritemppeleistä. Selviytymisestä on turha huolehtia, sillä pelin alussa Eric löytää taikahakun (!), jota hän pääsee parantelemaan pelin aikana.

Kerättävät tavarat eivät jää vain hakkuun. Matkansa aikana Eric löytää niin päiväkirjamerkintöjä, jotka valottavat vuoren tapahtumia, kuin hänen veljensäkin matkaa kohti huippua. Tarina on tunnelmallinen ja rakkaudella kirjoitettu. Se pysyy uskollisena buddhismin mytologioille, eikä tuulesta temmattuja teemoja matkalla juurikaan esiinny. Suurin osa pelin pulmista liittyy tavalla tai toisella munkkien askeettiseen elämäntyyliin, joista hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi tuoksukynttilöiden sytyttäminen tietyssä järjestyksessä ja niin päin pois. Joskus Ericin matkan estävät perinteiset ongelmat, kuten lukitut ovet tai erilaiset artefaktit, jotka pitää kiikuttaa oikealle paikalleen. Turhaa haahuilua ei onneksi tarvitse sietää, sillä pulmiin tarvittavat tavarat ovat pääsääntöisesti viereisessä tai sitä seuraavassa huoneessa.

Tarina ja tunnelma ovat selkeästi pelin vahvimmat puolet, ja imevät upealla tavalla mukaansa kauniiden grafiikkojen siivittäminä. Ainakin silloin kun ruudulla on edes jonkinlainen valonlähde. Johtuneeko sitten Wiin tehoista vai kehittäjien ylilyönnistä, mutta Cursed Mountain on ajoittain niin tumma, ettei ruudusta saa mitään selvää. Ongelma vain korostuu taisteluissa, harmaiden haamujen sekoittuessa likaisenruskeaan taustaan. Pikahelpotusta tuovat television valoisuus- ja kontrastisäädöt, mutta niihin ei pitäisi joutua turvautumaan vain nähdäkseen pelissä eteensä.

Huippua kohti kavutessa on myös helppo alkaa kyseenalaistamaan Ericin kiipeilytaitoja. Mies liikkuu niin näin alamäessä ja ylämäessä ei ollenkaan. Joka ikinen liike ja kävelyaskel vaikuttaisi olevan kokeneelle kiipeilijälle työn ja tuskan takana. Ericin alkaessa epäillessa mielenterveyttään häntä ohjastava pelaaja epäilee pikemminkin, josko Eric on alun alkaenkaan koskaan kiivennyt koulun puolapuita vaativammissa paikoissa.

Cursed Mountain esittelee silti varsin innovatiivisia tapoja tappaa aaveita erilaisilla Wiimotella tehtävillä eleillä, mikä pitää taistelun palkitsevana sen ollessa karmeimmillaan. Eleet mahdollistavat haamun pikaisen ajamisen manan maille ja palauttavat osan Ericin elinvoimasta, joka on kullanarvoinen etu pidemmissä rähinöissä. Hyvä niin, sillä nihkeä ohjattavuus korostuu taisteluiden aikana. Cursed Mountain ei missään nimessä ole vaikea peli, mutta huonosti reagoivat kontrollit saavat sen tuntumaan sellaiselta. Haamuja vastaan käydään pääasiassa lähitaistelun tiimellyksessä. Kahdesta samanaikaisesta vastustajasta selviytyy juuri ja juuri, neljä on silkkaa murhaa. Onneksi pelin loppupuolella Ericin hakku päivittyy vuorikiipeilijän vastineeksi haamujengin protonitykistä, mikä helpottaa elämää huomattavasti.

Deep Silver on selkeästi oikealla tiellä Cursed Mountainilla. Hiljainen tempo ja kelvollinen tarina pitävät mielenkiinnon hienosti yllä. Jos toteutukselle olisi uhrattu hieman enemmän aikaa, varsinkin kontrollien saralla, peli nousisi ulos keskinkertaisuuden suosta. Nyt sitä voi suositella ainoastaan kauhufaneilla, ja heistäkin ainoastaan vannoutuneille sellaisille. Muut joutuvat vielä odottamaan hetken, ja toivomaan että tuleva The Calling vihdoin toisi kunnollisen selviytymiskauhun myös Nintendon konsolille.