Suomi
Gamereactor
arviot
Fallout 3

Fallout 3: Mothership Zeta

Ruotsin Gamereactorin Jonas siepattiin valtaisan avaruusaluksen mukana Maan kiertoradalle. Kokemus ei ollut niin hirmuinen kuin voisi luulla, vaan itseasiassa ajoittain todella mukava.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vihdoin on siis koittanut aika viimeiselle Fallout 3 -lisäosalle, ainakin Bethesdan kertoman mukaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että sama tarina kuultiin myös alkuperäisen lisäosakolmikon päätyttyä. Suureen kysyntään vastattiin kuitenkin Point Lookoutilla, ja nyt toistamiseen Mothership Zetalla. Aivan kuten aiemmatkin laajennukset, alkaa Mothership Zeta hämäräperäisestä radiosignaalista.

Signaali johtaa tutun maahan rysäyttäneen avaruusaluksen luokse, mutta tällä kertaa mämmikourainen pelaaja telesiirtyy muukalaisten emoalukseen. Onneksi avaruusolentojen turvallisuuspuoli on jotakuinkin kehnoilla kantimilla. Vapaalle jalalle pääseminen ei tuota suuria vaikeuksia, joten onkin aika suolata muukalaisia oikein isän kädestä. Vihulaisvalikoima on kuitenkin hieman yksipuolinen, eikä aluksella valitettavasti kohtaa juuri muutamaa hupaisaa olentoa ja näiden robotteja kummempaa.

Yksitoikkoisuus pätee myös miljööseen, joka koostuu pääosin käytävistä. Emäalus on kylläkin valtaisa, mutta olisin halunnut hieman vaihtelevampaa rakennetta tuomaan jännitystä uuden alueen tutkimiseen. Nyt alueiden värisuunnittelu lähinnä kertoo pelaajan sijainnin, sillä vastus on kaikkialla samanlaista. Toisekseen kenttäsuunnittelu ei ole aivan selkeää ja niin umpikujia kuin teleporttejakin on runsaasti.

Tiedän kitiseväni vähän turhasta, sillä kaikesta huolimatta Mothership Zeta on todella mukava paikka. Valitukseni johtuu vain siitä, ettei Bethesda ole repinyt tarpeeksi uusia ideoita näinkin siististä lähtökohdasta. Lisäri tuntuu lähinnä huipputeknisesti sisustetun rakennuksen penkomiselta, kun potentiaalia olisi ollut paljon enempäänkin. Se on kuitenkin edelleen se tuttu jännittävä Fallout 3, vaikkei mestarillinen olekaan.

Tämä on mainos:

Muukalaisten aluksella on tietenkin myös tarvikkeita ulkoavaruudesta, joten eksoottisen romun joukosta löytyy uusia aseita. Atomizerin, Disintegratorin, Drone Cannonin ja Stun Batonin kaltaiset aseet eivät varsinaisesti ole henkilökohtaisia suosikkejani, mutta jokatapauksessa tervetullut lisä jo valmiiksi vaikuttavaan Fallout 3 -arsenaaliin.

Löytyypä avaruusrojun seasta jopa uutta maanpäällistä kampetta takavarikoitavaksi, sillä avaruusolennot ovat pitäneet maata silmällä jo pitkään. Niinpä aluksella on myös henkilöitä maan historian varrelta tarvikkeineen. Matkan varrella voi törmätä mm. villin lännen tuliluikkuihin ja kullanarvoiseen samuraivarustukseen, joka parantaa pelaajan lähitaistelumahdollisuuksia.

Yritän olla pilaamatta Mothership Zeta lataamista suunnittelevien huvia, mutta 5-6 tunnin pituinen lisäosa paljastaa edetessään merkittäviä tarinaan liittyviä yllätyksiä. Ja kuten Point Lookoutin tapauksessa, Bethesda haluaa haastaa pelaajat, jotka eivät vielä ole ladanneet Broken Steeliä ja saaneet sen myötä nousevaa tasokattoa. Mothership Zeta on todella kova pähkinä purtavaksi, ja vaikeus tuokin positiivista suuren finaalin tuntua lisäosan läpäisyyn.

Aluksella tulee vastaan myös joitakin ikimuistoisia hetkiä jotka sijoittuvat helposti Fallout 3 -kokemusten kärkipäähän. Lisäosan selvittämisen jälkeen pelaaja saa vapaa pääsyn emäalukselle joka on kuitenkin lähinnä lukittujen ovien ja käytävien sekamelskaa.

Tämä on mainos:

Lisäosassa tuleva uusi hahmon erikoisetu (muukalaisaseiden vahinkobonus) on melko hyödytön, sillä se koskee aivan liian harvoja aseita. Sitävastoin pidän kovasti avaruusliisteristä, joka käy oikeastaan kaiken korjaamiseen. Mothership Zetaa riivaa myös Bethesdan tavanomainen bugikokoelma, joka toki paikataan aikanaan, mutta uskoisin ettei haittaisi testata pelejä kunnolla ennen julkaisua.

Mothership Zeta jättää kahtia jakautuneen olon. Kyseessä on toki hieno laajennus, mutta aiemman hemmottelun jälkeen se vain tuntuu laimealta. Vähän enemmän tutkittavaa, vaihtelua ja mielikuvitusta olisi tarvittu arkun viimeiseksi naulaksi. Nykyisellään lopputulos on toki hyvä, mutta ei sellainen jysäys jonka Fallout 3 olisi ansainnut päätöksekseen.

Fallout 3Fallout 3Fallout 3Fallout 3
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Toimintaa piisaa, erilainen konsepti, siistiä tyylisuunnittelua, hauskoja scifiknoppeja
-
Liian vähän tutkittavaa, vähänlaisesti avaruusmömmiäisiä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • ZillionJape
    Pelattu alustalla: Xbox 360 Mitä minä edes ajattalen? Miksi arvostelen peliä josta ei todellakaan ole mitään sanottavaa? Kaikki on jo sanottu!... 9/10
  • modernipoika
    Fallout 3: Tuhoutuvan maan toivo Fallout 3 on sarjansa toiseksi uusin tuotos heti New vegasin jälkeen. Jos joku ei tiedä, Fallout sijoittuu... 8/10
  • FallenStar14
    Fallout 3 - Pysähtyneisyyden aika (HUOM! Arvosteltavana on FO3:n GOTY-versio, jossa ovat kaikki siihen julkaistut 5 lisäosaa!) Vuosi 2277. Olen... 9/10
  • Mooller
    Fallout 3 on peli joka sijoittuu tilanteeseen mitä tapahtuisi jos ydinsota syttyisi? Peli alkaa vuona 2277.36 vuotta fallout 2 tapahtumien... 8/10
  • Joni Hämäläinen
    Itse nautin suuresti Fallout sarjan peleistä, lähinnä teeman takia. Sytyin Fallout pelille heti kun pääsin nuorena jantterina sitä tahkoamaan... 9/10
  • psilocybe777
    vuoden peli. bethesda ei petä odotuksia, paras peli sitten oblivionin! pakko-ostos kaikille RPG-genren ystäville an jaksa enempää kirjoittaa... 10/10
  • metal8585
    En ole koskaan pelannut ensimmäistä että toista fallout sarjan osaa,mutta tämä kolmas avasi silmäni totaalisesti ja samalla fallout:en maailman... 10/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Fallout 3Score

Fallout 3

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Ydinsodan jälkeinen maailma on rujo paikka. Yhtä rujoa olisi, jos tietokoneroolipelien klassikkosarja olisi pilattu epäonnistuneella jatko-osalla. Niin ei ole onneksi käynyt.

0
Fallout 3 modataan Fallout 4:n moottorille

Fallout 3 modataan Fallout 4:n moottorille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Gamereactor on aiemmin raportoinut modista, jolla on määrä tehdä Fallout: New Vegas toimivaksi Fallout 4:n pelimoottorilla. Nyt tiedetään sekin, että myös Fallout 3 on...



Ladataan seuraavaa sisältöä