Bayonetta & Vanquish 10th Anniversary Bundle

Vuosikymmen sitten elettiin pelimaailmassa aikaa, jolloin Platinum Gamesin nimi kotelossa takasi omaperäistä sekoilua ja timanttista toimintaa. Yhteistyö Segan kanssa käynnistyi tyylikkäällä MadWorldilla, mutta statuksen sementointi tapahtui sitä seuranneiden - ja nyt juhlajulkaisunsa saavien - Vanquishin ja Bayonettan myötä. Standardien mukaisesti remasteroidut pelit pyörivät 4K-tarkkuudella lukemissa 60fps, mutta edellisen konsolisukupolven graafiset rajoitteet ovat edelleen selkeästi nähtävissä. Ydin eli itse pelattavuus on kuitenkin molemmissa edelleen tätä päivää ja parhaimmillaan pelaamisen tulevaisuuttakin, kuten ne olivat jo alkuperäisen ilmestymisensä aikoihin. Koska molemmat pelit on jo Gamereactorissakin tuoreempine PC-versioineen arvioitu, teen tiiviimmän läpikäynnin siitä, mistä peleissä onkaan kyse, ja miltä ne tuntuvat vuonna 2020.

Sattumoisin geneerisemmän näköinen sci-fi-räiskintä Vanquish ei ilmestyessään saanut yhtä paljon huomiota kuin konttorifantasioiden kuvastoista mallinnetun Bayonetta-noidan enkelten mättäjäiset. Vanquishin ytimessä jyrisee räiskinnöille poikkeuksellisen sulava ja koukuttava pelattavuus, jonka valttina on cybersotilaansa Sam Gideonin kantama monitoimihaarniskansa. Suojien taakse on suositeltavaa paeta joka suunnasta sinkovia ohjuksia ja lasereita, mutta peli kannustaa myös luisumaan vauhdikkaasti pitkin tannerta päin vihollispataljoonia puvun moottorien avulla. Liukumisen lisäksi puvun avulla voi hidastaa myös aikaa kesken tiukimpien tilanteiden. Vanquish onkin parhaimmillaan erittäin tyydyttävää refleksiräiskintää nopeatempoisten liukumisten ja tyylikkäiden hidastusten ketjuuntuessa jatkuvan toiminnan keskellä. Vaikeusaste kannattaa ruuvata vaikeimmalle heti ensimmäisellä kerralla, sillä virheet tulevat olemaan vain pelaajan päässä.

Vanquishin avaruudessa tapahtuva suurvaltojen välinen sota on kaikessa machoudessaan tehty niin kieli persposkella, ettei Gears of War -aikakauden tusinaklooneista koostettu hahmokatras tai harmaudessaan vellova maailma palvele kuin tarvetta päästä kiskomaan robottiarmeijoita nenille erinäisillä asevaraston herkuilla. Suurin suru Vanquishissa on sen lyhykäinen kesto ja uudelleenpeluuarvon puute, vaikka pistetilastoa pitävä peli kannustaisikin parempiin suorituksiin. Pelipaketin toinen osapuoli paikkaa kuitenkin kestossaan ja kosmeettisessa persoonallisuudessaan Vanquishin kauneusvirheet.

Bayonetta nousi jo ensiesiintymisellään ikonisten pelihahmojen kaanoniin, eikä suosion syynä ollut pelkästään noitasankarittarensa seksikkyys tai uskonnollisten teemojen groteski visualisointi vihollisissaan. Pistooleja korkkareissaankin kantava Bayonetta luottaa enemmän lähitaisteluun, jota ryyditetään iskujen sekaan sujahtavalla magialla ja erikoisaseilla. Simppeliltä tuntuva taistelumekaniikka paljastuu mukavan monivivahteiseksi uusien kykyjen ja aseiden ansiosta tässä alati muuttuvassa, ajoittain kakofonisessakin, fantasiamaailmassaan. Bayonettan oppimiskäyrä on Vanquishia korkeampi ainakin, jos haluaa selvitä parhain pistein pelin antaessa arvosanansa toiminnan tyylikkyydestä ja nopeudesta tasaisin väliajoin.

Jos Vanquishia suosittelen pelaamaan alusta alkaen haastehanat täysillä, kiristää Bayonetta hermoja jo miedommillakin vaikeusasteilla. Ärsyttävimmillään kuolo kouraisee oikea-aikaista nappien painelua vaativissa QTE-osuuksissa. Toinen on sitten vihollisten hyökätessä välianimaation aikana, josta siirrytään suoraan taisteluun ja kohti tuleva hyökkäys pitäisi väistää ilman varoituksia. Kuoleminen ja epäonnistuminen ovat Bayonettassa välttämättömyyksiä, joista ei valitettavasti aina selviä pelkällä taidolla. Bayonettaa on aina kiitelty sen vaikeudesta, ja onkin täysin pelaajan omasta masokismista riippuvaista, miten paljon höykytyksestä nauttii.

Vuosikymmen ei ole vähentänyt kummankaan pelin loistokkuutta mihinkään suuntaan. Toiminta, pelattavuus, huumori ja absurdius ovat molemmissa peleissä edelleen parasta A-luokkaa. Visuaaliset ehostukset ovat jokseenkin köykäisiä, kuten remasteroinneissa usein tuppaa käymään. Vaikeustasot saavat ärräpäät sinkoilemaan ja sisältöä voisi toki olla enemmänkin varsinkin, kun uudet versiot eivät anna vanhoille pelaajille uutta ihmeteltävää. Mikäli nämä älyttömän "äksönin" merkkipaalut kuitenkin aikanaan jäivät hyllyyn, tai haluat verestää muistoja, on Vanquishin ja Bayonettan tuplapaketti hintansa arvoinen elämys vielä uudellakin vuosikymmenellä.