Suomi
Gamereactor
arviot
ToeJam & Earl: Back in the Groove

ToeJam & Earl: Back in the Groove

Kaikki hyvä ei kestä aikaa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Segan Mega Drivella alkunsa saanut ToeJam & Earl -pelisarja oli aikanaan omalaatuinen ilmestys. Raivoisan toiminnan tai vikkelän tasoloikinnan sijaan avaruusolentokaksikon seikkailu oli leppoisan funkkaava kävelyretki erikoisen huumorin säestämänä. Alkuperäiset kaksi peliä poikkesivat tuohon aikaan Mega Driven muusta pelivalikoimasta niin paljon, että ne jäivät väkisinkin kaikkien aikansa Sega-pelaajien mieleen.

Sarja sai myös varsin unohdetun kolmannen osan ensimmäiselle Xboxille, mutta siitäkin on aikaa jo ehtinyt vierähtää peräti 17 vuotta. Ei siis ihme, että nostalgia on nostanut päätään. Nostalgialla oli varmasti vaikutusta siihenkin, että neljäs ToeJam & Earl sai alkunsa Kickstarter-projektina. Alun perin jo vuodeksi 2016 lupailtu peli on kuitenkin myöhästellyt kerta toisensa jälkeen julkaisijan ja alustojen vaihtuessa.

Back in the Groove on monelta osin samanlainen ja aivan yhtä erikoinen ilmestys kuin sarjan ensimmäinen peli. Ideana on keräillä leijuvilta tasoilta avaruusaluksen palasia vihaisia maan asukkaita väistellen ja erilaisia esineitä keräillen. Välillä tanssahdellaan rytmipelin tahtiin ja ajetaan takaa joulupukkia ja tonttuja(!), mutta muilta osin meno on hyvin leppoisaa hengailua erikoisilla tasoilla.

Peli etenee roguelike-tyyliin taso kerrallaan. Jokaisen kentän lopussa on hissi, johon astumalla päästään ylöspäin. Takaisin aiemmille tasoille puolestaan hypätään ylemmän tason reunalta. Kaikki hissit eivät ole ystävällisiä, eivätkä kaikki esineet hyviä, mitä varten tarvitaan erikoista esinearsenaalia. Osa esineistä paljastaa kartalta aarteet ja oikeat hissit, osa toimii aseina, siinä missä osalla vain autetaan tai häiritään muita pelaajia moninpelissä.

Tämä on mainos:
ToeJam & Earl: Back in the GrooveToeJam & Earl: Back in the GrooveToeJam & Earl: Back in the GrooveToeJam & Earl: Back in the Groove

ToeJam & Earlin omalaatuisen kieroutunut tunnelma on tallella. Kaikkea kummallista vastaan tulevaa ei pysty yhden arvion aikana edes listaamaan. Suurimpana muutoksena aiempaan pelattavia hahmoja on nyt yhdeksän, ja moninpeliin mahtuu neljä pelaajaa kerrallaan myös verkon yli. Yhdeksän pelattavaa hahmoa kuulostaa paljolta, mutta onneksi hahmot eroavat toisistaan riittävästi. Jotkut hahmoista ovat esimerkiksi nopeampia, kun taas jotkut voivat tempaista sisäänsä huonoksi mennyttä ruokaa.

Ja silti jotain tuntuu puuttuvan. Valitettavasti konsepti on kaikesta huolimatta turhan yksinkertainen viihdyttääkseen pidempään ja huumorikin alkaa nopeasti toistamaan itseään. Vaikka peli on edelleen oma omituinen itsensä, nykyään markkinoilla on kummallista kilpailua vaikka kuinka. Pelkkä raikas ulkoasu ja funkkaava musiikki eivät yksinkertaisesti enää riitä erottamaan ToeJam & Earlia massasta.

Peli yrittää kaikin keinoin parhaansa. Ulkoasu on vinkeän värikäs ja vinksahtanut, eikä esimerkiksi pelin kontrolleissa ole kerrassaan mitään vikaa. Siitä huolimatta innostus muuttuu liian nopeasti haukotukseksi. Ehkä konseptiin olisi pitänyt tuoda jotain lisää, mene ja tiedä. Tällaisenaan ToeJam & Earl muistuttaa turhankin paljon esikuvaansa, joka ei enää vuonna 2019 onnistuisi erottumaan massasta oikeastaan mitenkään. Maailma muuttuu, eivätkä kaikki muistot entisestä ole niin kultaisia kuin luulisi.

Tämä on mainos:
ToeJam & Earl: Back in the GrooveToeJam & Earl: Back in the GrooveToeJam & Earl: Back in the GrooveToeJam & Earl: Back in the Groove
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Hauska ulkoasu ja mainio musiikki, pelillisesti ei sinänsä vikaa
-
Alkaa nopeasti toistaa itseään, tylsähkö, pinnan alla aivan liian yksinkertainen konsepti
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä