Taiko no Tatsujin: Drum 'n' Fun

Taiko no Tatsujin on etenkin Japanissa erittäin suosittu rytmipelisarja, joka nojaa yksinkertaiseen, sikäläistä Taiko-rumpua emuloivaan rumpuohjaimeen. Länsimaissa Taiko on ollut suhteellisen pimennossa jopa muiden rytmipelien menneinä huippuvuosina. Kun jopa Donkey Kongin omat Gamecube-rumpupelit ohjaimineen nähtiin täällä Pohjolassa asti, ei Taikosta ollut tietoakaan.

Nyt ainutlaatuisen omalaatuinen rummuttelu saapuu näkyvämmin myös länteen Taiko no Tatsujin Drum 'n' Fun -pelin muodossa. WarioWarea muistuttavalla estetiikalla höystetty peli on ensisekunneistaan lähtien perin japanilainen kokemus. Kaikki ääninäyttelystä valikoihin sekä hahmosuunnitteluun syleilee täysin sydämin nousevan auringon maan aamupiirrettyestetiikkaa. Tämä tulee jakamaan pelikansan kylmästi kahtia. Joko meininki uppoaa täysillä tai se saa aikaan välittömän antireaktion ainutlaatuisesta pelimekaniikasta huolimatta.

Pelillisesti Taiko no Tatsujin noudattaa rytmipelien yleismaailmallista logiikkaa. Oikealta vasemmalle liukuvat punaiset, siniset ja keltaiset ikonit merkitsevät joko vasenta, oikeaa tai rummun yleistä raivokasta päristämistä. Kun ikoni osuu kohdalle, on pelaajan tehtävä osua rummun oikeaan kohtaan. Tarkkuus ja rytmitaju palkitaan korkeammilla pisteillä sekä rumpusooloilla. Eikä homma ole ihan näin yksinkertaista, sillä rumpua voi lyödä joko keskelle tai reunaan, josta kilahtaa tietysti erilainen ääni. Kovat pisteet vaativat siis herpaantumatonta huomiota.

Mikäli onnistuu itselleen virallisen rumpuohjaimen sisältävän erikoisversion pelistä hommaamaan, on pelikokemus täysin ainutlaatuinen. Huonommalla tuurilla siunatut pelaajat hoitavat homman joko Switchin liikeohjauksen tai pelkkien ohjaimen nappien kautta. Liikeohjaus tuntuu aluksi aivan ratkiriemukkaalta, ja se muistuttaa oikeastaan enemmän kapellimestarina häärimistä kuin mestarirumpalina kannujen paukuttamista. Joy-con-ohjainten tarkkuus ei kuitenkaan aivan riitä korkeammilla vaikeustasoilla ja täten liikeohjaus jää kivaksi lisäksi, joka varmasti naurattaa etenkin kaverin kanssa pelatessa. Peliohjainkontrolleilla jää paitsi paljosta, mutta toisaalta etenkin haastavimpia vaikeustasoja on mukava kokeilla ensin juuri tällä tavalla ihan tiedustelumielessä.

Bilepeliksi Taiko no Tatsujin on loistava valinta, mutta sen vahvasti Japaniin nojaava soittolista voi osoittautua vähintäänkin erikoiseksi. Biisejä on tarjolla reilu 70, ja lisäksi kauppapaikalla on tarjolla julkaisun aikaan reilut parikymmentä kappaletta lisää. Tämä kuulostaa paljolta, mutta koska suurin osa tarjonnasta ammentaa japanilaisesta pop-musiikista, ei monipuolisuudesta voida varsinaisesti puhua. Mukana on toki myös pelimusiikkia ja muutamia klassisia sävellyksiä. Antoisa pelimekaniikka antaa kuitenkin uutta virtaa j-popiin tutustumiselle, vaikka kyseessä ei todellakaan olisi se omalta tuntuva lajityyppi.

Mukana on myös valikoima viihdyttäviä minipelejä, joiden teemat vaihtelevat ninjakoulutuksesta japanilaisten sanojen tavutukseen. Soittolista sekä minipelit yhdessä ovat aikamoinen peruskurssi Japanin populaarikulttuurin outouksiin. Tätä tehostaa myös japanilainen ääninäyttely, joka saa karaistumattoman pelaajan miettimään, voiko mikään kieli olla näin käsittämättömän hyperaktiivinen. Valinta pitää peli mahdollisimman uskollisena juurilleen myös lännessä on kuitenkin mielestäni ihailtavaa. Lopulta länsimaista pintapoppia ei jää juurikaan kaipaamaan, sen verran hauskaa pelaaminen on. Muutama ikoninen rock-ralli olisi kuitenkin paikallaan.

Moninpelinä Taiko no Tatsujin pääsee täyteen loistoonsa. Biisejä voi hakata yhteistyönä tai vastakkain, ja sepäs vasta nostaakin panoksia entisestään. Lisäksi minipelivalikoimasta saa eniten irti muutaman kaverin kanssa. Kaikkiaan kyseessä on kokonaisuus, joka saattaa olla pintapuolisesti haastavasti lähestyttävä, mutta pelillisesti saman tien mukaansatempaava. Sympaattiselle Taikolle kannattaa siis antaa mahdollisuus, mikäli mielii jotakin aidosti hauskaa länsimaisen laatikon ulkopuolelta.