Ready Player One

Lähitulevaisuuteen sijoittuva tieteiselokuva Ready Player One on hyvän sci-fi-leffan tavoin heijastumaa siitä, millaiseksi omaa maailmamme saattaa ehkä joskus muuttua. Se on samalla sellaista populaarikulttuurin erilaisten ilmiöiden tykitystä, ettei yhdellä katsomiskerralla voi millään huomata kaikkia visuaalisia viittauksia.

Wade Watts (Tye Sheridan) viettää omaa tylsää elämäänsä vuoden 2045 suurkaupungin lähiössä, joka muistuttaa enemmänkin slummia. Koska oma elämä on tylsää, pakenevat ihmiset laajassa mitassa Oasis-nimiseen virtuaalitodellisuuteen. Ohjelman tekijä James Halliday (Mark Rylance) ilmoittaa koodanneensa mukaan kolme avainta, joiden avulla saa omistukseensa koko Oasiksen miljardibisneksen. Vakavimmin hallintaa tavoittelee suuryhtiö Innovative Online Industriesin eli IOI:n johtaja Nolan Sorrento (Ben Mendelsohn). Kisan panokset ovat niin suuret, että salaisuuden tavoittelu johtaa pian todellisiin seurauksiin myös oikeassa elämässä.

Ready Player One tapahtuu yhtä paljon virtuaalitodellisuudessa kuin oikeassakin elämässä. Se onnistuu heijastelemaan lukuisia meidän ajassamme esillä olevia teemoja, jotka liittyvät ihmisten omanlaiseensa kaksoiselämään verkossa. Hyvän elokuvan tyyliin siinä on lukuisia eri tasoja, joita silmällä pitäen leffan voi katsella. Tästä seuraa se, että raina kannattaa katsella useampaan kertaan, ja sen teemoja pohdiskella moneen otteeseen erilaisten tuttavien kanssa. Ehkä pinnallisimmillaan Ready Player One tarjoaa nörttiviittauksien tykityksellä oivan materiaalin illanistujaisten juomapeliksi, mutta sen lisäksi tarjolla on runsaasti erilaisia tulevaisuuden näkymiä. Osa niistä on sellaisia, joiden ei suosisi toteutuvan ainakaan elokuvan kuvailemassa muodossa.

Tehosteet ovat huippuluokkaa, eikä rahahanoissa selvästikään ole pihistelty. Oasiksen virtuaalimaailmassa tapahtuu suunnilleen kaikki se, mitä voisi kuvitella tapahtuvaksi, ja siihen päälle vielä paljon muutakin. Syvällinen ymmärrys populaarikulttuurista ja sen ilmiöistä viimeisen 30 vuoden ajalta on eduksi, mutta leffasta voi nauttia hieman vähemmänkin nörtteilyyn vihkiytynyt. Steven Spielbergin tuotoksille ominaisesti pakka pysyy kasassa kaiken aikaa, eikä jatkuvien sivupolkujen mukaan tuominen saa tarinaa leviämään Jokisen eväiden lailla. Noin 140-minuuttisesta kestostaan huolimatta Ready Player Onen katsominen on nautinto alusta loppuun saakka.

Epäilen jokseenkin vahvasti, että aivan maailmanhistorialliseksi klassikoksi ei Ready Player Onesta ole. Tämä johtuu siitä, että suurin osa käsitellyistä asioista jäänee aikaa myöten vain historiallisiksi vaiheiksi yhteiskunnan kehityksessä. Näin ollen ennustan, että tulevat sukupolvet arvostavat Ready Player Onea hieman samaan malliin kuin nykyään arvostetaan Orson Wellesin elokuvien omana aikanaan innovatiivisia ratkaisuja elokuvanteossa. Nykyään Wellesin keinot ovat joko elokuva-alan historiaa tai jokapäiväisesti käytettyä peruskauraa, joten ne eivät tee nykykatsojaan mitään erityistä vaikutusta.

Joka tapauksessa keväällä 2018 Steven Spielbergin ohjaama Ready Player One on mitä parhainta viihdettä, jota voi suositella katsottavaksi useaankin kertaan.