Suomi
Gamereactor
arviot
Sea of Thieves

Sea of Thieves

Raren piraattiseikkailu on laskettu vesille, ja nyt on aika kertoa lopullinen tuomio.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Raren merellinen seikkailu Sea of Thieves on julkaistu PC:lle ja Xbox Onelle. Peli on viettänyt aikaa uunissa neljän vuoden ajan. Pelaaja lyöttäytyy yhteen muiden merirosvojen kanssa etsimään seikkailuja ja aarteita. Kyseessä on ensimmäinen Xbox Onen yksinoikeuspeli vuonna 2018, ja saatavilla Sea of Thieves on myös Xbox Game Passissa.

Oma merirosvosankari luodaan varsin rajoittuneista valinnanvaihtoehdoista, jonka jälkeen seikkailu alkaa. Puhumalla saaren kauppiaille voi itselleen ostaa tehtäviä pelin kolmelta erilaiselta ryhmittymältä, jotka ovat Gold Hoarders, Merchant Alliance ja Order of Souls. Tehtävissä metsästetään aarteita, pyydystetään sikoja tai kanoja ja lähetetään lopulliseen lepoon lähisaaria kummittelevat luurankomiehistöt. Tehtävästä äänestämisen jälkeen miehistön on päätettävä suunta, ja tehtävä yhdessä töitä päämäärän saavuttamiseksi.

Yksin purjehtiminen on vaihtoehto, mutta se ei ole läheskään yhtä hauskaa. Siksi onkin suositeltavaa pestata itselleen miehistö. Kaksikot voivat valita nopeita pienempiä jollia, kun taas neljän hengen tiimi voi purjehtia isommalla aluksella. Tiimin kesken voi jakaa erilaisia tehtäviä: yksi ohjaa laivaa, toinen katsoo karttaa ja kolmas säätää purjeita. Yksin pelatessa ei pysty tekemään kaikkea jouhevasti itse, ja varsin usein on jätettävä aluksen ohjaaminen sikseen jotain muuta tehdäkseen. Hyökkääviä luurankojoukkoja vastaan puolustautuminen voi sekin olla vaikeaa yksin. Pelikavereiden puuttuessa tarjolla on onneksi saumattomasti toimiva seuranhakujärjestelmä, ja sen ohella ilman kuulokemikrofonia pelaaville erilaisia tekstikomentoja. Parasta on tietenkin pelata omien kavereiden kanssa, mutta onneksi yksinäisillekin on siis olemassa vaihtoehtoja.

Matkoilla ansaittuja kultakolikoita voi käyttää erilaisiin kosmeettisiin esineisiin, joilla koristellaan niin aseita, alusta kuin luotua hahmoakin. Tehtäviä eri ryhmittymille tehdessä oma taso niissä nousee, joka taas päästää tekemään uusia tehtäviä. Kosmeettinen roina toimii pelin pääasiallisena palkintona, sillä erityisiä tasoja tai kokemuspisteitä ei jaeta. Tämä johtaa tunteeseen, ettei oma pelaaminen juurikaan edisty. Toisaalta Rare on selvästi halunnut luoda pelikentän, jossa kaikki ovat samalla viivalla.

Tämä on mainos:

Suurin valituksen aihe on se, ettei annettavissa tehtävissä ole tarpeeksi vaihtelua. Tällä hetkellä erilaisia tehtävätyyppejä on kolme, joita sitten hieman maustetaan ylimääräisten tavoitteiden tai arvoitusten keinoin. Tämä luo mielikuvan siitä, että on nähnyt jo kaiken tarjolla olevan vain muutaman merimatkan jälkeen. Maailman tutkiminen tietysti ottaa oman aikansa, ja aikaa saa kulumaan. Tarjolla olevat tehtävät ovat vankka pohja, josta pelin on hyvä ponnistaa. Tällä hetkellä sisältöä ei ole tarpeeksi pitämään mielenkiintoa yllä pitkää aikaa.

Sea of ThievesSea of ThievesSea of Thieves

Tarjolla ei ole selvää tarinaa pelattavaksi. Kohtaamisia muiden pelaajien kanssa tapahtuu kuitenkin usein, mikä pakottaa seilaamaan vesillä varovaisesti. Uhkia tähystellään kaukoputkella. Laivan havaittuaan on tehtävä valinta: tykittääkö alus syvyyksiin, vai nostaako purjeet ja paeta. Kolmas vaihtoehto on sammuttaa lamput ja livahtaa pakoon salavihkaa pimeyden turvin. Kilpailevan miehistön kuvioista poistaminen päästää käsiksi heidän aarteisiinsa, mutta yhtä hyvin itse voi päätyä manan majoille. PvP-taistoissa tunnelma on korkealla varsinkin kanuunoita ladatessa ja oman laivan vuotoja paikatessa. Silti pelissä olisi saanut olla enemmän vaihtoehtoja olla muiden laivojen kanssa vuorovaikutuksessa, ja enemmän tapoja nousta toisten aluksiin.

Maailman tutkiminen on keskeinen elementti Sea of Thieves -pelikokemuksessa. Esimerkiksi kiertelevää lokkilaumaa seuraamalla löytää yleensä uponneen aluksen, joka odottaa tonkijaansa. Samalla tavalla voi nähdä merkkejä tulossa olevan Krakenin hyökkäyksestä. Saaria tutkimalla löytää aarrearkkuja, harvinaisia mausteita, ja jopa pulloihin säilöttyjä karttoja. Suurimman nautinnon pelistä saa vain lähtemällä seilaamaan tutkien sitten sitä, mitä vastaan tulee. Näin ollen Sea of Thieves on parhaimmillaan silloin, kun pelaajat luovat itse omat seikkailunsa hyvässä seurassa.

Tämä on mainos:

Merellä ollessaan voi havaita tapahtumia, jotka on merkitty karttaan pilvisen kallon symbolilla. Cursed Islandille päästyä kohdataan aalloittain luurankosotureita, joiden pieksennän jälkeen vastaan asettuu kapteeni. Samassa paikassa näkee todennäköisesti muitakin, sillä kallosymboli kerää yhteen useita miehistöjä kisaamaan yhdessä. On tehtävä päätös, tehdäkö liitto muiden kanssa, vai toimiako heitä vastaan suuremman kultasaaliin toivossa. Tällaisia tehtäviä Rare toivottavasti lisää jatkossa peliin enemmänkin.

Rare on luonut Sea of Thievesiin vaikuttavan maailman. Vesitehosteet ovat poikkeuksellisen vaikuttavia, ja piirrosmaisessa tyylissä on aivan oma viehätyksensä muistuttaen Raren aiempien vuosikymmenten klassikoista. Kyseessä on immersiivisin kokemus pitkään aikaan, ja pelkästään sen vuoksi peli kannattaa ainakin testata. Harmillisesti monet saaret näyttävät liikaa toistensa kaltaisilta, ja niissä olisi saanut olla enemmän vaihtelua maisemien suhteen. Äänimaailma on visuaalisen näyttävyyden tasolla: kaikki kuulostaa juuri niin uskottavalta kuin pitääkin.

Rare on luvannut päivittää Sea of Thievesia tulevaisuudessa, joten nyt testattu versio on se kaikkein alkeellisin. Tulossa pitäisi olla ainakin tunnettujen merirosvojen omaa sisältöä joskus tulevaisuudessa. Joka tapauksessa ainakin osa tästä luvatusta lisäsisällöstä olisi pitänyt olla mukana jo julkaisussa. Jonkinlainen tavaroiden nikkarointi olisi esimerkiksi auttanut pitämään pelaajat kiireisinä kauemmin, ja selkeän tarinan puuttuminen on iso puute. Pelattavuudessa ei myöskään ole nykyisellään tarpeeksi vaihtelua.

Joka tapauksessa Sea of Thieves on aivan ainutlaatuinen yhdessä kavereiden kanssa koettava peli. Oman seikkailun luominen merellä seilaten on hienoa, samoin kuin muita laivoja vastaan taisteleminen. Pelaamisessa saisi olla runsaasti nykyistä enemmän vaihtelua, ja osa pelaajista varmasti kyllästyy muutaman ensimmäisen tunnin jälkeen. Ajan kanssa Sea of Thievesistä saattaa muotoutua jotain todella mahtavaa.

HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Grafiikka, maailman tutkiminen kavereiden kanssa, vapaus luoda oma seikkailunsa
-
Tehtävissä ei ole tarpeeksi vaihtelua, täysihintaiseksi peliksi liian vähän sisältöä, tarinaa ei ole juuri nimeksikään
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä