Ghost in the Shell

Samannimiseen mangaan ja animeen perustuva Ghost in the Shell on elokuva, johon on uponnut runsaasti tietoa, taitoa ja rahaa. Lähdeaineistoon perehtynyttä fanikuntaa se ei ehkä täysin vakuuta, mutta elokuvia katselevan rahvaan tarpeisiin se riittää mainiosti.

En tiennyt Ghost in the Shellistä mitään ennen kuin näin Scarlett Johanssonin nimen kyseisen leffan trailerissa. Pelkästään Johansson yhdessä sci-feilyn kanssa riitti tekemään kiinnostuneeksi. Lähitulevaisuuden Hong Kongissa nuori nainen kokee kauheita asioita, ja hänen aivonsa istutetaan synteettisesti luotuun kehoon. Tällä tavalla on tarkoitus tehdä kaikilla tavoilla tavallista agenttia parempi toimija turvallisuuspalveluita varten. Lähtökohdassa siis yhdistyvät niin Robocop kuin Tyttö nimeltä Nikita.

Ajoittain jopa orjallisesti mangan ja animen esikuvaa noudattelevan elokuvan kantava teema on aihepiiri huomioiden varsin odotettu. Teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä. Näin ollen kehitystä ei kannata pysäyttää, joskin sen vaikutuksia on syytä pohtia ennakkoon. Kaikki eivät tokikaan pidä niin tärkeänä eettisiä näkökohtia, mutta sehän on vain edistyksen hinta? Erityisen onnistuneena on pidettävä sitä, ettei tarinassa ole yksiselitteisen mustavalkoista hyvää ja pahaa. On vain erilaisia osapuolia, joiden motiivit ja toimintatavat ovat muokkautuneet menneiden kokemusten ja valintojen seurauksena tietynlaisiksi.

Rupert Sandersin ohjaama elokuva on poikkeuksellisen näyttävä, ja sen tehosteista vastaa Taru sormusten herrasta -trilogiasta muistettava Weta Workshop. Hidastuksia käytetään ehkä hieman liikaa, mutta toisaalta kyseessä lienee ohjaajan tyylikeino muokata rytmitystä katsojan mukana pysymiseksi. Elokuvan ulkonäkö onnistuu pääsääntöisesti välttämään lajityypille ominaisen muovisen vaikutelman, joskaan ei aivan täysin. Teknologista edistymistä painottavissa teoksissa tietty kliinisyys tuntuu kuuluvan asiaan. Näin ollen mitään Mad Maxin ja Blade Runnerin rosoisuutta ei ole näkyvissä. Visuaalinen esitys on jopa niin vahvaa, ettei Ghost in the Shellin musiikista jää mieleen mitään muuta kuin se, että ihan hyväähän se taisi olla.

Selkeänä huonona puolena voi pitää henkilöhahmojen jäämistä liian ohueksi. Käsikirjoitus keskittyy tietoisesti nimenomaan Scarlett Johanssonin esittämään Majuriin, ja hänen vaikuttimensa tulevatkin hyvin selviksi. Mukana on kuitenkin kourallinen muitakin olennaisen tärkeitä hahmoja, joiden syvällisempi tuntemus olisi tehnyt elokuvasta vieläkin vaikuttavamman kokemuksen. Yleensä vierastan liian pitkiä elokuvia, mutta jonkinlainen 30-60 minuuttia pidempi "ohjaajan versio" olisi tehnyt Blu-ray-julkaisulle hyvää.

Lisämateriaalit ovat suorastaan loistavat varsinkin niille, joilla ei ole ennakkotietoja lähdemateriaalista. Ylimääräisen levyn mukaan pakkaavan steelbook-version ekstrat vastaavat kahden tunnin kestonsa aikana oikeastaan kaikkiin niihin kysymyksiin, joita elokuvan aikana on herännyt. Lisäksi ne rohkaisevat ottamaan asioista omaehtoisesti selvää ohjaten katsojaa esimerkiksi vuonna 1995 julkaistun samannimisen anime-elokuvan suuntaan.

Modernien tieteiselokuvien yhteisenä piirteenä tuntuu olevan se, että ne harvemmin aukeavat ensimmäisellä katselukerralla. Ghost in the Shell liittyy tähän joukkoon. Nähdyn syvällisempi ymmärtäminen suorastaan vaatii useamman katsomisen tai lähdeaineistoon perehtymisen. Tästä syystä Blu-ray-julkaisu on erittäin suositeltava hankinta. Arvosanassa on yksi lisäpiste onnistuneista ekstroista.