Suomi
Gamereactor
arviot
Parappa the Rapper Remastered

Parappa the Rapper Remastered

PaRappan vinkeä biitti ei enää riitä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

PaRappa the Rapper oli 1990-luvun puolivälissä yksi Sonyn isoimmin esillä olleita hahmoja. Hupaisa hiphop-koira letkeine biitteineen oli tuolloin jotain uudenlaista ja onnistui osumaan niin pelaajien kuin kriitikkojenkin makuhermoon. PaRappasta tuli hetkeksi ilmiö, joka laantui vasta 2000-luvun alkupuolella. Nyt räppäävän koiran ensimmäinen seikkailu on remasteroitu myös 4K-resoluutiota tukevaksi Playstation 4 -peliksi.

PaRappan idea on hyvinkin simppeli. Kaiuttimista paukkaavan biitin tahtiin naputellaan ruudulla näkyviä kuvioita, kunkin kentän esiräppääjää matkien. Musiikki ei ole menettänyt tenhoaan vuosien varrella yhtään, biisit ovat nimittäin edelleen erittäin letkeitä ja hyväntuulisia, mieleenjääviä korvamatoja. Myös pelin visuaalinen anti on periaatteessa säilyttänyt vanhan sympaattisuutensa ja aurinkoisuutensa.

Käytännössä remasterointi on valitettavasti jäänyt vähän kesken. Peliosiot ovat kyllä skarppeja ja teräväresoluutioisia, mutta juonta kuljettavat välianimaatiot ovat karmeaa pikselimössöä, jota on yritetty peitellä laittamalla ne noin postikortin kokoiseen ruutuun valtavien reunusten kehystämänä. Ero peliosuuksien ja välianimaatioden välillä on todella dramaattinen, eikä voi mennä muun kuin kiireisen porttauksen ja laiskuuden piikkiin.

Vierineet vuodet eivät muutenkaan ole olleet PaRappalle armollisia. Vielä vuosituhannen taitteessa rytmipelejä ei ollut tarjolla liiaksi, mutta nyt Guitar Herojen, Rock Bandien ynnä muiden aikakauden jälkeen silkka ohjaimen nappien naputtelu musiikin tahdissa ei enää vetoa samalla tavalla kuin ennen. Ongelmia on muitakin. Biisejä peli sisältää ainoastaan kuusi kappaletta ja ne on naputeltu läpi silmänräpäyksessä. Omaa tulostaan voi tietysti aina parantaa ja lisäkappaleitakin on tarjolla, mutta anti on silti aivan liian laihaa. Pahempana ongelmana näppäinten tunnistus horjuu pahasti. Osuman pitää napsahtaa kohdilleen just eikä melkein, muuten onnistumista seuraava mittari romahtaa pohjamutiin alta aikayksikön. Etenkin neljännestä kentästä eteenpäin osumatarkkuuden on oltava aivan järjetön.

PaRappa the Rapper toimii nykyään lähinnä nostalgiatrippinä 20 vuoden taakse, pelinä aika on ajanut siitä valitettavasti ohi ja kunnolla. Sääli, sillä PaRappan aurinkoisen höpsö tyyli vetoaa edelleen. Tällaiselle olisi vielä käyttöä, ehkäpä Sony innostuisi vielä joskus tuomaan kolmannen osan sarjaan, joka olisi myös pelillisesti päivitetty nykypäivään.

Tämä on mainos:
Parappa the Rapper RemasteredParappa the Rapper RemasteredParappa the Rapper RemasteredParappa the Rapper Remastered
HQ
HQ
Tämä on mainos:
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
+
Biisit ovat edelleen mainioita, aurinkoisen tyylikäs
-
Todella lyhyt, ulkoasun remasterointi jäänyt pahasti kesken, pelillisesti vanhentunut pahasti, osumatarkkuus raivostuttavan kriittinen
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä