Suomi
Gamereactor
arviot
Lego Dimensions

Lego Dimensions: The Lego Batman Movie

Toinen tarinapaketti on laskeutunut Lego Dimensionsiin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Lego Dimensionsin toisen kauden toinen tarinapaketti on laskeutunut hiljan elokuvateattereissa nähdyn Lego Batman Elokuvan vanavedessä. Mukana tulee legopalikoita, jotka mahtuvat kätevästi alkuperäiselle toy pad -alustalle muodostaen Lepakkoluolan tietokoneen. Hahmoina tulevat odotetusti Batman, Robin ja Batgirl. Elokuvan teeman mukaisesti trion täytyy ottaa matsia Jokerin ja hänen pahiksiensa kanssa ennen kuin Gotham City tuhoutuu. Mukana on runsaasti vierailevia tähtiä muista legoihin liittyvistä sarjoista, ja kaikki päättyy juuri niin kuin odottaa sopii. Onneksi matkan varrella saa nauraakin useaan otteeseen.

Kyseessä eräänlainen kevennetty legopeli: pienempi kuin muut TT Gamesin pelit, mutta isompi kuin tavallinen DLC-lataus. Tarinapaketissa on kaikkiaan kuusi mukavan kokoista tehtävää, ja siihen sivuun vielä valinnaisia tehtäviä niille onnekkaille, joilla on enemmänkin legohahmoja kotonaan. Näillä muilla hahmoilla pääsee tarinapaketissa pitemmälle kuin pelkästään paketin omilla ukoilla. Toisen kauden ensimmäinen tarinapaketti harrasti samaa Ghostbustersin uusintaversiosta innoittuessaan. Lego Batman Elokuva keräsi Gamereactorissa maltillisesti kehuja, ja pelimuodossa tarina realisoituu jopa paremmin kuin elokuvassa.

Aiemmin nähdyn Lego Elokuvan malliin Batman käyttäytyy paljon humoristisemmin ja itsetietoisemmin kuin mitä hahmosta on yleensä nähty. Lähin vertailukohta on ehkä Marvelin Deadpool. Lego Dimensions: The Lego Batman Moviessa DC Comicsin maailma on nyt väärällään erilaisia legosarjojen hahmoja ja tarinoita, ja odotetusti kokonaisuutta on vielä yksinkertaistettu. Tämä aiheuttaa kiirehdityn vaikutelman.

TT Games on keskittynyt joihinkin vähemmälle huomiolle jääneisiin sivuhahmoihin. Ratkaisu on outo, sillä esimerkiksi Voldemortilla ei Harry Pottereissa lopulta niin kovin suurta roolia samoin kuin ei ollut agenteillakaan Matrixissa. Lego-muotoon valetut hahmot toimivat pääasiassa hyvin, ja niitä nähdään ennen kaikkea pomotaistoissa ja pulmatehtävissä. Vierailevien tähtien jatkuva tykittäminen riitti kyllä pitämään tapahtumat vaihtelevina, mutta samalla menosta ei jäänyt jälkikäteen mieleen erityisiä huippukohtia.

Tämä on mainos:

Pulmat ovat jokseenkin tyypillisiä. Ne noudattavat hieman vinksahtanutta logiikkaa, jota ei välttämättä tule ihan ensimmäiseksi ajatelleeksi. Osa ratkaisuista lipsuu kuitenkin jo kummallisen puolelle. Mukana tulevista hahmoista Batgirl on samanlainen rikospaikkatutkija kuin Batmankin. Robin voi puolestaan vaihtaa kahden erilaisen asun välillä, ja tämä onkin ratkaisun avain moneen vastaan tulevaan pulmaan.

Pelaaminen on ihan hauskaa, ja perheen nuorimmat nauttivat kokonaisuudesta varmasti aikuisia enemmän. Moni elokuvasta tuttu vitsi on päässyt mukaan, ja ääninäyttely on toteutettu hyvin. Mukana on tietysti paljon kaikenlaista kerättävää tavaraa, joka pitää innokkaimmat kiireisenä pitkälle lopputekstien rullaamisen jälkeenkin. Kyseessä ei ole kaikkien aikojen paras legopeli. Katsastamisen arvoinen se kuitenkin on varsinkin siinä tapauksessa, että Lego Batman Elokuva miellytti.

Lego DimensionsLego Dimensions
Lego DimensionsLego Dimensions
Tämä on mainos:
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Mukavan kokoiset tehtävät, paljon viittauksia elokuvaan, huumorihetket
-
Tarina tuntuu kiirehdityltä, osa pulmista on kummallisia
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
Lego DimensionsScore

Lego Dimensions

ARVIO. Kirjoittaja Mike Holmes

Vapiskaa Skylanders ja Disney Infinity; Lego Dimensions saapuu kaupunkiin.

1
TT Games hyvästelee Lego Dimensionsin

TT Games hyvästelee Lego Dimensionsin

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

TT Gamesin tarkoituksena oli alunperin tukea Lego Dimensionsia kolmen vuoden ajan julkaisun jälkeen erinäisin päivityksin. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Warner Bros. ja TT...

0
Lego on maailman voimakkain tuotemerkki

Lego on maailman voimakkain tuotemerkki

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Brand Finance Global 500 on jälleen listannut maailman arvokkaimmat tuotemerkit. Apple oli aiemmin kukkulan kuningas, mutta nyt paikan on vienyt Google. Kolmantena...

0
Arkajalat suuntaavat Lego Dimensionsiin

Arkajalat suuntaavat Lego Dimensionsiin

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Lego Dimensions saa kolme uutta laajennusta toukokuun 12. päivä: The Goonies eli suomeksi Arkajalat, Harry Potter ja Lego City. Tutusti uusi lelu ja tukikohta aukaisevat...



Ladataan seuraavaa sisältöä