Suomi
Gamereactor
arviot
Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games

Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games

Marion ja Sonicin olympialaiset jatkavat tuttuja ja turvallisia reittejä pitkin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Sitten vuoden 2008 Pekingin olympialaisten, yhdetkään olympiaadit eivät ole jääneet ilman Marion ja Sonicin höpsöä urheiluversiota asiasta. Vuosien varrella urheilulajit eivät ole juuri miksikään muuttuneet, mutta tällä kertaa tasoloikkakaksikon urheilussa on viimein uusiakin ideoita.

Koska käsikonsoleilla järjestetään harvemmin isoja pippaloita, kannettavissa Rion olympialaisissa keskitytään yksinpeliin ja liikkumiseen. Yksinpelin selkärankana on kevyt roolipeli Road to Rio, jossa omaa Mii-hahmoa kehitetään kisapäivästä toiseen kohti Rion olympialaisia. Kartoilla on muutamia piilotettuja salaisuuksia ja avattavia hahmoja, minkä lisäksi hahmon kehitys tapahtuu muusta pelistä poiketen ihan kivojen minipelien avulla. Lisäksi seikkailussa on kolme erilaista loppua, jotka aukevat riippuen siitä, lähteekö Mii-hahmonsa kanssa aluksi Sonicin tai Marion matkaan. Vaikka seikkailu on helppo ja lyhykäinen, se on ehdottomasti oikeanlainen suunta tämäntyyppisen pelin yksinpelirakenteelle.

Seikkailun lisäksi mielenkiintoisin osa-alue pelissä on maraton, joka hoidetaan jalkautumalla kadulle ihka oikeasti. 3DS:n askelmittariominaisuutta hyödyntäen maratonia juostaan kävelemällä ja kerätyt askelet maratoonarille lahjoittamalla. Höpsö idea on ihan toimiva, vaikkakin lenkille lähtiessä iso 3DS ei nyt välttämättä ole se ensimmäinen asia, joka muistuu matkaan.

Lajivalikoima on reilun parinkymmenen lajin kokoinen, jonka lisäksi jokaisesta lajista on myös tuttuun tapaan sääntöjä mielikuvituksellisemmiksi muuttava Plus-moodi. Koska Rion olympialaisissa nähdään tänä vuonna uutena lajina golf, nähdään laji myös näissä kisoissa. Golf on itse asiassa varsin onnistunut lisä pakettiin, vaikka se ainoana onkin pidempää pelisessiota vaativa. Perinteisiä arcade-golfpelejä mukaileva kosketusohjaus ja hyvät väylät pitävät mielenkiintoa yllä muutaman pelin ajan ja kolopalloa hakkaa muiden lajien joukossa yllättävänkin mielellään.

Tämä on mainos:

Muut lajit hoidetaan perinteisesti nappia naputtelemalla ja kosketusnäytölle piirtämällä, eikä varsinaisia mullistuksia tuoda mukaan. Lajit ovat yksinkertaisia, mutta ihan toimivia ja nopeana ajanvietteenä ne ajavat asiansa. Syvyyttä lajeista ei tälläkään kertaa juuri löydy, joten ilman tulenpalavaa intoa virtuaaliurheiluun pelin käyttöikä jää väistämättä aika lyhyeksi. Lyhyttä elinikää korostaa myös nettipelin puute. Samalla laitteella peliä voi kaverin kanssa pelata, mutta minkäänlaisia verkko-ominaisuuksia ei ainakaan kannettavasta iteraatiosta löydy.

Vaikka Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games on monelta osin sarjansa parhaimpia pelejä, ei se silti nouse "ihan kiva" -sektorista vieläkään pois. Missään ei sinänsä ole mitään vikaa - lajit ovat ihan toimivia, seikkailu on ihan toimiva, maraton on ihan toimiva ja niin edespäin, mutta yhdestäkään osa-alueesta ei voi käyttää sanaa "erinomainen". Ulkoasu ja äänet ovat tuttua Segaa, eli perustoimivaa värikkyyttä.

Rion olympialaisiin on vielä matkaa ja odotellessa kannettavat olympialaiset ajavat asiansa ihan mukavasti. Luultavasti kesällä tuleva Wii U -versio keskittyy enemmän bilepelaamiseen, mutta kyllä tasku-urheilullekin paikkansa on, kunhan ei odota mitään ihmeitä.

Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games
Tämä on mainos:
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Toimiva yksinpeli, hyvä lajivalikoima, onnistunut toteutus
-
Ei nettipeliä, todella lyhyt elinikä, tasapaksu tasalaatuisuus
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä