Suomi
Gamereactor
arviot
Amplitude

Amplitude

Harmonix palaa fanien kaipaamille juurilleen. Onko kyseessä fanfaarien arvoinen hetki vai hukkaretki menneisyyteen?

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Rytmitoimintapelit olivat jonkin aikaa sitten vielä iso bisnes ja jokaiselta plus naapurilta löytyi muovinen kitara tai pari. Bileissä nämä leikkisoittimin käytävät rytmikamppailut tavoittivat vielä nekin harvat, joilla omia laitteita ei ollut. Guitar Hero valloitti niin pelaajien kuin kriitikoidenkin sydämet kasvaessaan pelisarjasta kulttuuriksi toimintafiguureita ja South Park -jaksoja myöten.

Ylikuumenneet markkinat, eri muovi-instrumenttien kasvavat hankintahinnat ja liian nopeasti peräjälkeen julkaistut keskinkertaiset pelit niin Guitar Heron kuin Rock Bandinkin osalta saivat monet kääntämään selkänsä ennen niin suositulle genrelle. Soittimet jäivät nopeasti ensin olohuoneen nurkkaan, sitten kanaverkkohäkkiin pölyä keräämään.

Alkuperäisen Guitar Heron luonut Harmonix palaa nyt vuoteen 2003 tuodessaan Playstation 2:lle julkaistun Amplituden takaisin. Peli on monessa mielessä Guitar Heron prototyyppi, joka unohtui rytmigenren maailmanvalloituksen myötä.

AmplitudeAmplitude
Tämä on mainos:
HQ

Lienee kuvaavaa, että studiolla oli vaikeuksia löytää pelilleen julkaisijaa, joka olisi innostunut elävöittämään jo kerran kuopatun genren, vaikka tekijänä olisikin paljon mainetta niittänyt porukka. Peli sai Kickstarterin kautta joukkorahoituksen ja sitä kautta tarpeellisen signaalin genren kaupallisista mahdollisuuksista. Alkuperäisellä pelillä on edelleen oma faniporukkansa, joka halusi nähdä suosikkinsa uudessa kuosissaan.

Amplituden myötä Harmonix palaa yksinkertaisempaan aikaan ennen rokkitähteyttä ja siihen liittyvää elämäntyyliä. Kaikki 2003-vuoden versiota pelanneet tietävät mitä odottaa. Uusioversio onkin oikeastaan tribuutti eikä genren rakenteita järkyttävä teos.

Peli ei onneksi tarvitse instrumentin muotoisia muovipalikoita toimiakseen vaan komennot syötetään turvallisesti peliohjaimen olkanapeilla ja liipaisimilla. Pelaaja ohjastaa erivärisillä, eri instrumentteja edustavilla linjoilla leijuvaa avaruusalusta. Linjan oikeaoppinen suorittaminen palkintaan musiikkiraidalta puuttuneen osan henkiinherätyksellä, joka tuottaa eetteriin rumpukompin, basson tai vaikka vokaalit. Pelaaja ei vain seuraile valmista raitaa vaan on aktiivisesti mukana musiikin tuottamisessa. Peli vaatii ohjastajaltaan rytmitajua, ajoitusta ja sorminäppäryyttä enemmän kuin mitä simppeli konsepti antaa aluksi ymmärtää.

Tämä on mainos:

Amplitude antaa pelaajalle varsin paljon taiteellista vapautta kulloisenkin raidan esittämisessä ja eri instrumenttien lisäämisessä soppaan. Onnistunut linjan navigointi palkintaan värikylläisellä räjähdyksellä ja hetken hengähdystauolla, jonka aikana voi vaihtaa linjaa seuraavaan haluamaansa instrumenttiin. Musiikin eri elementtejä arvostavalle peli tarjoaa yllättävän paljon kokeiltavaa.

Amplitude ei missään vaiheessa unohda sitä, että musiikki- ja kompositiofokuksestaan huolimatta se on edelleen videopeli. Väärin tai huonosti ajoitetut painallukset palkitaan riitasoinnulla ja aluksen energiatason vähenemisenä. Liian monta hutia johtaa pelin päättymiseen. Eri linjojen ja sekvenssien läpäiseminen nostaa huipputulokseen vaadittavaa pistekerrointa. Parhaista parhaaksi päätyminen edellyttää kappaleen jauhamista uudelleen ja uudelleen.

Pelistä löytyy niin ohuella juonella varustettu kampanja kuin vapaamoodikin, mutta ensimmäistä pelaa vain kertaalleen läpi uusia kappaleita avatessa. Sen jälkeen kampanjan pariin ei ole tarvetta palata. Tarina kertoo koomapotilaasta, jonka aivojen hermoratoja palautellaan ennalleen rytmien kautta. Lopputulos tuntuu kymmenminuuttisen brainstormaussession sivutuotteelta, jonka olisi hyvin voinut jättää pois.

Kehno kampanja ei tällaisessa pelissä juuri paina, mutta biisivalikoima sitten senkin edestä. Pienehkö budjetti on pakottanut jättämään kalliit lisensoidut kappaleet pois ja tilalla on muun muassa 10 Harmonixin itsensä säveltämää kappaleita. Loput 20 tulevat vähemmän tunnetuilta artisteilta. Valikoima keskittyy teknoon ja elektroniseen musiikkiin eikä muita musiikkilajeja juuri tunneta. Kaikkien 30 kappaleen avaaminen vaatii reippaasti aikaa. Loppupuolen biisejä varten eri kenttiä pitää pelata viitisen kymmentä kertaa, joka tuntuu tarpeettomalta toistolta.

Vaikeimmat kentät tarjoavat tuntien edestä aivojumppaa, etenkin jos niitä suorittaa muiden pelaajien kanssa. Pelaajat voivat joko kamppailla toisiaan vastaan tai tehdä yhteistyötä. Amplituden parasta sisältöä onkin pelaajien ratojen torppaamisella ja ovelalla bonus-esineiden käytöllä maustetut pelimuodot, jotka muun paketin kanssa tekevät siitä pätevän bilepelin.

Tuttujen kappaleiden puute ja musiikillinen kapea-alaisuus painavat muuten hyvää kokonaisuutta. Tämän takia Amplitude tuskin kohoaa superstaraksi. Jos Guitar Hero on suosionsa myötä kaupallisuuteen hajonnut bändi, Amplitude on muutaman tosifanin iloksi paikallispubissa elektronikaa soittava indie-porukka. Se ei edes yritä luoda jotain maailmoita mullistavaa, vaan tarjoaa haastavan, hypnoottisen, yksinkertaisen pelattavuuden ja kotitekoisen musiikkivalikoiman ryydittämän matkan rytmipelien alkuaikoihin.

Amplitude
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Addiktiivinen, helppo oppia, vaikea taitaa, kaunis katsella, moninpeli lisää uudelleenpeluuarvoa
-
Ei isoja nimiä kappaleissa, osa kappaleista liian työläitä avata, musiikkivalikoima lajityypeiltään suppea
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä