Suomi
Gamereactor
arviot
Cities: Skylines

Cities: Skylines

Tamperelaisen Colossal Orderin uutuus jatkaa kaupunkirakentelun perinteitä paremmin kuin edesmenneen Maxiksen parin vuoden takainen SimCity.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kaupunginrakennuspelit ovat olleet melkoisessa matalasuhdanteessa viime aikoina. Uusi SimCity oli luokaton halko, eikä ranskalainen Cities XXL tarjonnut juuri muita uudistuksia edeltäjäänsä kuin yhden X:n lisää nimeen. Tämä tyhjiö on nyt saanut täyttäjänsä Cities: Skylinesin muodossa, jonka pitää kuitenkin lunastaa paikkansa muullakin kuin pelkällä olemassaolollaan.

Skylines laajentaa tamperelaisen Colossal Orderin Cities-peliperhettä joukkoliikenteestä täysimittaiseen kaupunkisimulaatioon. Kyseessä on uskalias loikka, etenkin kun otetaan huomioon että Cities in Motion 2 epäonnistui juuri tämän laajemman skaalan hallinnassa. Voin kuitenkin paljastaa heti tähän alkuun, että Cities: Skylines on se SimCity, jota me odotimme pari vuotta sitten.

Ulkoisesti Skylines muistuttaa selkeästi esikuviaan, mikä ei järin yllätä. Kaupunginrakentelusimulaattorit ovat kautta aikojen noudatelleet yhtäläisiä linjoja, eikä kehittäjä ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan. Teiden ympärille sijoittuvat alueet kaavoitetaan (pääosin) asunnoiksi, kaupoiksi ja teollisuudeksi, asukkaiden tyytyväisyyttä ylläpidetään terveydenhuollolla, poliisilla sekä palokunnalla, ja niin edespäin.

Cities: SkylinesCities: Skylines
Tämä on mainos:

Skylines ei kuitenkaan ole suora kopio, koska studio on lisännyt mukaan omia painotuksiaan. Muun muassa teollisuusalueita voi jaotella halutessaan tiettyjen alojen käyttöön, ja toimistorakennukset muodostavat oman erillisen "teollisuutensa". Terveydenhuoltoon kuuluu puolestaan myös "kuolemanhuolto", ja kaupungin kalmot pitää saattaa joko kirkkomaahan tai krematorion uuniin. Muuten yllättävä edesmennyt voi esimerkiksi laskea kauppakeskuksen tunnelmaa pitkittyneellä läsnäolollaan.

Oivana innovaationa Skylinesissä ovat kaupunginosat, joita pelaaja voi maalata kartalle vapaasti. Kaupunginosat voi luonnollisesti nimetä haluamallaan tavalla, mutta tämän lisäksi niiden politiikkaa ja verotusta voi muokata yksilöllisesti, joka mahdollistaa aiempaa persoonallisempien alueiden luomisen.

Studion tausta joukkoliikennesimulaatioiden luojana paistaa lävitse, ja hyvä niin. Vaikka Skylines ei tarjoakaan mahdollisuutta kikkailla aikataulujen ja bussimallien kanssa, antaa se pelaajalle miellyttävän paljon valtaa erilaisten reittien suunnitteluun ja useiden joukkoliikennevaihtoehtojen yhdistelemiseen.

Kehittäjä on lyönyt peliin oman leimansa myös vääräleukaisten tekstinpätkien avulla. Rakennusten kuvaukset sekä etenkin Chirperissä (paikallinen Twitter) pyörivät viestit sisältävät jos jonkinlaisia viittauksia ja vitsejä, jotka keventävät simulaation tunnelmaa kivasti.

Tämä on mainos:

Yksi suurista valituksenaiheista SimCityssä olivat pienet kaupungit. Skylines vaikuttaa ensisilmäyksellä tarjoavan vain hienoisen parannuksen tähän, mutta kaupungin väestömäärän kasvaessa pelaaja voikin ostaa lisää, ja lisää, ja vieläkin lisää maata, jolle kaupunkiaan levittää. En usko että lääni loppuu kesken kuin aivan megalomaanisimmilta tapauksilta, ja näiltäkin se vaatinee todellista uurastusta. Kehittäjien lupausten mukaan Skylines mahdollistaa oikean miljoonakaupungin luomisen.

Hiekkalaatikossa piisaa siis laajuutta, ja mukana on uusia persoonallisia rakennuspalikoita. Onneksi niillä on myös hauska leikkiä, sillä Colossal on kasannut peliin kohtuullisen pätevän käyttöliittymän. Aivan vaivaton se ei silti ole, ja esimerkiksi teiden kanssa säätämiseen voi välillä mennä ylimääräinen tovi pelin ollessa eri mieltä siitä miten väylän tulisi asettua. Myös käyttöliittymän ulkoasu on aavistuksen karumpi kuin esimerkiksi SimCityn karkkimaailmassa.

Cities: SkylinesCities: SkylinesCities: Skylines

Cities: Skylinesin voi sanoa edustavan ns. "PC-estetiikkaa". Jotkut kulmat ovat hieman teräviä ja meininki välillä hieman rouheaa, mutta sen vastineeksi tarjolla on syvyyttä sekä sisältöä. Kaikkia rakennuksia ja mekaniikkoja ei nähdä ensimmäisen tunnin tai päivän päätteeksi, ja maltillisempi pelaaja voi törmätä uusiin asioihin vielä parin viikonkin päästä. Kehittäjä on näin onnistunut löytämään kiitettävän tasapainon syvyyden ja käytettävyyden väliltä.

Skylinesiä ei voi silti suurin surminkaan kuvailla rumaksi. Rakennuksissa on tunnelmaa ja mukavasti yksityiskohtia, vaikka erilaisia taloja voisi olla laajempikin valikoima. Myös musiikki on genreen sopivaa ja ajaa asiansa, joskin näin monituntisiksi venyvissä peleissä omiin biiseihin siirtyminen tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin vastaan.

Kaupunginrakentelua jo pidempään harrastaneelle Skylines ei tarjoa perusmuodossaan valtaisaa haastetta. Aivonystyröitä tulee hierottua lähinnä kaavoitusasioissa kaupungin kasvaessa suurempiin mittasuhteisiin. Peruspätevä suunnittelija saa joka tapauksessa rahamyllynsä pyörimään luotettavasti jo parin pankkilainan jälkeen, eikä budjettiin tarvitse sen jälkeen kiinnittää oikeastaan mitään huomiota.

Tähän, ja moniin muihinkin mainitsemiini ongelmiin - jos niitä ongelmiksi voi kutsua - löytyy kuitenkin ratkaisu modipuolelta. Colossal Order on ymmärtänyt kuinka suurta osaa modiyhteisö näyttelee tässä genressä, ja studio onkin varmistanut, että sitä tuetaan perusteellisesti. Peliin löytyy jo valmiina modauksia, joilla pelaaja voi joko hankaloittaa tai helpottaa omaa kokemustaan, ja uusia taloja alkaa epäilemättä ilmestyä ryppäinä heti kun yhteisö pääsee vauhtiin.

Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään "korjatkaa itse" tyyppinen ratkaisu. Cities: Skylines on julkaistussa muodossaan pätevä, kokonainen ja onnistunut kaupunginrakennussimulaatio, jonka laista ollaan ehditty odotella jo kauan. Se on valmis jatkamaan sitä perinnettä, jonka Will Wright aloitti vuonna 1989 alkuperäisellä Simcityllä, ja suosittelen sitä kaikille genrestä innostuneille.

Loppukaneettina kerrottakoon, että sain Skylinesin arviokappaleen samana päivänä kun Maxis-studion sulkeminen julkistettiin. Ehkä tämä todella oli merkki yhden aikakauden päättymisestä ja toisen alkamisesta. Tulevaisuus näyttää varsin valoisalta.

HQ
Cities: SkylinesCities: Skylines
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Kolossaalinen skaala, riittävästi syvyyttä ja vaihtelua, kaupunginosat, erinomaisen edullinen
-
Osin hiomaton ulkoasu, helppo genreä jo harrastaneille
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä