Suomi
Gamereactor
arviot
Tomb Raider: Underworld

Tomb Raider: Underworld

Lara on palannut, kaikessa fysiikan ja anatomian lakeja uhmaavassa mahtavuudessaan. Tällä kertaa aristokraattinen toiminnan nainen seikkailee mantereelta toiselle myyttisen Thorin vasaran perässä, mutta peli itsessään kelpaa onneksi muuallekin kuin vasaran alle.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tomb Raider oli aikanaan ensimmäisen Playstationin suuria lippulaivoja. Muodokas sankaritar sai pelaajat ensin kuolaamaan, sitten ihmettelemään tasohyppelyä, toimintaa ja ongelmanratkaisua yhdistelevän kolmiulotteisen pelin mukaansatempaavuutta. Aikaa myöden pelisarja valitettavasti taantui pahasti ja saavutti pohjan Angel of Darkness -osan myötä. Vanha kehittäjästudio Core siirrettiin syrjään ja ohjaksiin astui Crystal Dynamics, jonka näkemys Tomb Raiderista on ehdottomasti vahvempi.

Underworld-lisänimen saanut uusin osa palaa Tomb Raiderin juurille, mutta peli on kehitetty puhtaalta pöydältä nykyisen sukupolven konsoleille. Tämä näkyy grafiikan lisäksi pelisuunnittelussa, jonka lähtökohtina ovat olleet ongelmanratkaisu ja tasohyppelymäinen seikkailu. Nyt ei tarvitse päivitellä huonosti toimivaa taistelusysteemiä tai haahuilla tyhjyyttään kumisevissa kentissä. Laran rynnäkkötutkimuksen kohteena ovat norjalainen mytologia ja kelttien Avalon, kuolleiden valtakunta. Seikkailu vie Laran läpi huikeiden maisemien Thaimaassa, Meksikossa ja Pohjoisnavalla. Alueet ovat yleensä kartoittamattomia, joten pelaajan on löydettävä salaiset ketunkolot itse ja ratkaistava hautaholvien ovien arvoitukset lennosta. Arvoituksia piisaa, sillä jokainen kenttä on valtava mysteerien täyttämä alue.

Lara on oppinut monia uusia temppuja sitten viime seikkailunsa. Näistä oleellisimpia ovat heittoköysi ja seinähyppy, joita käytetään pelissä ahkerasti. Vaikka heittoköysi onkin tiettyyn paikkaan ja hetkeen sidottu ratkaisu, on köyden käytölle keksitty useita jippoja pelkän kuilujen ylittämisen lisäksi. Köyttä esimerkiksi kiedotaan esineiden ympäri ja vetämään, joka avaa jo yksinään monia vaihtoehtoja vaikkapa suljetun oven avaamiseen. Seinähyppy puolestaan auttaa tavoittamattomalta tuntuviin paikkoihin pääsyssä.

Muitakin Laran ominaisuuksia on kehitetty. Kaikki haudanryöstäjän elkeet kielekkeillä roikkumisesta nuoralla kävelyyn ovat tallessa, mutta neito on ketterämpi kuin koskaan. Kontrollit ovat erittäin jämerät, ja Laraa on ilo heilautella kielekkeeltä toiselle. Välittömistä edeltäjistään poiketen Underworldissa keskitytään Tomb Raiderin vahvuuksiin, tasohyppyyn ja ongelmanratkontaan. Myös vanha tuttu kameraongelma on mukana. Tiukoissa tiloissa on hetkittäin vaikeaa hahmottaa oikeaa suuntaa, kun kuvakulma kääntyy mielivaltaisesti jonnekin Laran navan alapuolelle tai kiinni kattoon. Ensin mainittu huvittaa hetken tahattomassa koomisuudessaan, mutta pian äkkikuolemiin johtavat näkyvyysongelmat nostavat kuplan otsaan. Onneksi kameraongelmat ovat harvassa.

Tämä on mainos:

Jokainen kenttä pitää sisällään oman teemansa ja lähestymistapansa. Thaimaa tarjoaa enimmäkseen kiipeilyä ja reitinsuunnittelua ja Meksikossa ratkaistaan yhtä suurta arvoitusta moottoripyörän selässä. Näistä kahdesta kiipeily on ehdottomasti paremmin mietitty osa-alue. Ongelmanratkaisuissa tuntuu vaikkapa Tomb Raider: Anniversaryyn verrattuna tiettyä latteutta, sillä pulmissa tuntuu selvä yksinkertaistuksen maku. Tämä voi olla monille yhdentekevää, sillä pelkistetty meininki pitää pelin rytmin vauhdikkaan. Yksi alue ehdi alkaa puuduttaa ennen kuin toinen alkaa. Henkilökohtaisesti olisin voinut ottaa purtavakseni kiperämpiäkin pähkinöitä. Tosin nyt pelaaja voi unohtaa työlään vihoviimeisen mutterin etsinnän pelialueen syrjäisimmästä nurkasta, sillä pääsääntöisesti ongelmat ovat ratkottavissa tässä ja nyt. Jos pelaaja on kertakaikkinen rähmäkäpälä, osaa Laran kämmentietokone kertoa seuraavan toimenpiteen selvin sanoin.

Ajoittain Laran on vedettävä aseet esiin, jolloin tulilinjalle joutuvat kilpailevat haudanryöstäjät ja paikalliset luontokappaleet. Pelaaja valitsee aseistuksensa itse kentän alussa. Vaihtoehdoiksi tarjotaan konepistooleja, kivääriä, haulikkoa ja harppuunaa. Jos edellisistä sattuvat paukut loppumaan, ovat tutut pistoolit aina mukana loputtomien ammusten kera. Lara osaa myös lähitaistelun salat, ja vainolainen pysähtyy tehokkaasti potkulla nivusiin ja kiinnittämällä kranaatti takkiin. Lähitaistelu on tervetullut lisä, sillä pelin taistelupainotteista loppua myöten vihollisia pyörii joka suunnassa ja ainoastaan lähitaistelu on järkevä keino ottaa etäisyyttä ja antaa aseiden jälleen laulaa.

Tekninen toteutus tekee oikeutta pelin maisemille. Tapahtumapaikat ovat pullollaan massiivisia rakennelmia ja kauniita valoefektejä. Ainakin hieman hiomattomassa arvioversiossa valotehosteet tosin hyydyttivät ruudunpäivitystä havaittavasti, mutta se seikka toivottavasti muuttuu myyntiversioon. Äänipuoli on sitä mitä pitääkin, mutta juoni on yhdentekevää höttöä. Tarina sisältää kaikki seikkailupelien kliseet, mutta ei koskaan saavuta minkäänlaista huippua. Pelaajaa ei yksinkertaisesti kiinnosta koko roska, vaan tapahtumien kulku on vain tekosyy siirtää Lara maisemasta toiseen.

Tomb Raider: Underworldista jää lopulta hieman tasapaksu maku. Peli on kestoltaan noin kaksitoista tuntia, ja vaikka sen pelaa mielellään kertaalleen läpi, ei uudelleenpeluuarvoa käytännössä ole aarteenmetsästykseen keskittyvän bonustilan lisäksi. Laran parissa aiemmin viihtyneet saavat rahoilleen hyvää vastinetta, etenkin umpisurkeaan Angel of Darknessiin verrattuna, mutta muiden kannattaa kokeilla pelin houkuttelevuutta demolla.

Tämä on mainos:
Tomb Raider: UnderworldTomb Raider: UnderworldTomb Raider: UnderworldTomb Raider: Underworld
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
ohjattavuus, näyttävät maisemat, tiukka kenttäsuunnittelu
-
yksinkertaiset pulmat, kamera-ongelmat, juoni
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Tomb Raider: UnderworldScore

Tomb Raider: Underworld

ARVIO. Kirjoittaja Heikki Takala

Pelimaailman ensimmäinen kunnolla valovoimainen sankaritar palaa ruudulle parhaassa pelissään vuosikausiin. Toimintaseikkailussa on vanhan ajan tenhoa.



Ladataan seuraavaa sisältöä