The Legend of Zelda: A Link Between Worlds

The Legend of Zelda: Link to the Past on yksi suosikkipeleistäni kautta aikojen. Ilmestyessään Super Nintendolle vuonna 1991 se oli vasta kolmas peli sarjassaan, mutta räjäytti pankin täydellisesti asettamalla kohdalleen kaikki ne pääelementit, jotka Zelda-peleissä on sen jälkeen nähty.

Aivan suoraa jatkoa The Legend of Zelda: A Link Between Worlds ei kuitenkaan ole, ja peli sijoittuu ajallisesti muutamaa sukupolvea Link to the Pastia myöhempään aikaan. SNES-veteraaneille maailma on silti tuttu ja avainpaikkoihin, kuten Hyrulen linnaan, Hylia-järvelle tai Master-miekan leposijoille Lost Woodsiin suunnistaa vaikka silmät sidottuna. Paljon on ehtinyt muuttuakin, ja pelaaja pääsee vihreä nuttu yllään tutkimaan myös kokonaan uutta mutta synkkää Lorulen rinnakkaismaailmaa. Dualistinen teema jatkaa siten vahvasti Link to the Pastin tunnelmista.

Lorulen maailmassa pelaaja pääsee vierailemaan uudella kyvyllä, joka mahdollistaa Linkin muuttumisen kaksiulotteiseksi maalaukseksi mille tahansa tasaiselle seinälle. Seinää pitkin voi sitten luikkia niin kaltereiden kuin ulottuvuuksien välisistä raoistakin. Uuden kyvyn saa käyttöön melkein heti alussa ja sitä käytetään pelissä kiitettävän mielikuvituksellisissa pulmissa. Jokaisessa pelin luolastossa on myös omat erikoisjipponsa, eikä seinillä kipittämiseen ehdi tympiintyä.

Muiden The Legend of Zelda -pelien tapaan A Link Between Worlds tarjoaa on mainion yhdistelmän seikkailua, ongelmien ratkontaa ja pätevää mutta aavistuksen monotonista toimintaa. Vapautta maailman tutkimiseen on kuitenkin aikaisempaa hieman enemmän ja tyrmät voi aika pitkälle suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Tyrmiin pääsemiseen ja niiden läpäisyyn tarvittavat esineet hankitaan pelisarjalle epätyypillisellä tavalla. Sen sijaan, että bumerangit, lekat, jousipyssyt ynnä muut löytyisivät luolastoista, ne pitääkin vuokrata jänishuppuun pukeutuneelta vaeltavalta kauppiaalta ja kummajaiselta nimeltä Ravio.

Vuokrauksessa jujuna on se, että kamat menettää kuoleman korjatessa taistelussa. Ostaminen on puolestaan sen verran kallista, ettei kaikkeen millään ole varaa. Ensimmäinen kuolema olikin melkoinen shokki, kun menetin puolet reppuni sisällöstä. On ehdottomasti hyvä asia, että Nintendo on kokeillut jotain uutta, mutta monia uusi järjestelmä tuskin miellyttää. Se nimittäin lisää ikävästi edestakaisin ravaamista paikkojen välillä. Sitä tosin lievittää uusi pikamatkustusmekaniikka, jota ilman ympäri juoksentelu olisi täysin kestämätöntä.

Vuokrahärdelli näyttää myös aiheuttaneen Hyrulessa melkoisen inflaation. Rupia-valuuttaa kannattaa ja on vähän pakkokin kerätä pieteetillä, mutta toisaalta sitä löytyy entistä herkemmin ja viholliset pudottavat värikkäitä ropoja anteliaasti potkaistessaan tyhjää. On toisaalta mukavaa, että rahalle on enemmän käyttöä, mutta kaikesta huolimatta vuokraidea tuntuu hutikudilta. Myös vapaan tallennuksen puuttuminen kismittää.

Vaikeustaso sinänsä on viritetty tyydyttävälle tasolle. Tavaroiden menettämisen mahdollisuus lisää vaaran tunnetta, ja muutaman kerran olin kirjaimellisesti aivan pihalla aivopähkinöiden edessä. Monissa kohdissa itse tyrmään pääseminen on nimittäin yllättävän haastavaa. Taistelu puolestaan ei kovin vaikeaksi käy, ja toki Zelda-perinteet tunteva suoriutuu tehtävästä reilusti nopeammin kuin vasta-alkaja. Arviota varten läpäisyä oli kiirehdittävä jättämällä useimmat sivutehtävät suorittamatta, jolloin läpäisyyn kului noin 12 tuntia. Minipelejä, keräilytehtäviä ja muita sivupolkuja suorittamalla pelistä irtoaa helposti tuntikaupalla lisää pelattavaa. Lisäksi pelin läpäisyn jälkeen aukeaa Hero-moodi, joka tarjoaa entistä tiukemmat viholliset ja rajatut elinvoimavarannot.

Ulkoisesti A Link Between Worldsin hahmot ovat aavistuksen turhan sarjakuvamaisia, pulleita ja lapsellisia, mutta toisaalta maailma on ylhäältä katsottuna erinomaisen yksityiskohtainen ja värikäs. Seinämaalauksena Link ja muutkin "seinästä reväistyt" hahmot ovat loistavia kaikessa ekspressionistisessa kulmikkuudessaan. Käsikonsolin 3D-efektiä käytetään erinomaisesti hyväksi, ja kontrasti kaksi- ja kolmiulotteisien graafisten elementtien välillä toimii ihailtavan sulavasti.

Musiikit eivät nekään petä. Kaiuttimista tulvii jatkuvasti ikimuistoisia kappaleita SNES-pelistä uusina variaatioina, mikä takaa nostalgiannälkäisten tyytyväisyyden. Muilta osin äänipuoli on kuitenkin edelleen alikehitetty. Saatan kuulostaa jo rikkinäiseltä levyltä, mutta hahmojen pelkistetyt huudahdukset ja murahdukset sekä tekstiseinien skrollaaminen yksinkertaisesti nykyään kalvavat.

The Legend of Zelda: A Link Between Worlds iskee siihen klassiseen nostalgiahermoon ja tuo hirvittävästi muistoja mieleen. Siinä mielessä siitä haiskahtaa pieni laskelmointi. Se ei kuitenkaan onneksi ole pelkkä rahastusepilogi klassikolle, vaan sisältö puoltaa paikkaansa täysiveristen Zelda-pelien joukossa. Aivan parhaimpien osien tasolle se ei nouse, koska osa uudistuksista ei osu täysin kohdalleen, mutta toivottavasti Nintendo jatkaa kurssissa ja pyrkii entistä ärhäkämmin koettelemaan Zelda-pelien konventioita. Suunta näyttäisi olevan oikea.