Suomi
Gamereactor
arviot
Deus Ex: Human Revolution

Deus Ex: Human Revolution Director's Cut

Deus Ex: Human Revolution on viimeistään Director's Cutin myötä yksi tämän sukupolven isoista klassikoista. Arviossa Wii U -painos.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Reilun kahden vuoden ikään ehtinyt Deus Ex: Human Revolution kohtasi julkaisunsa aikaan melkoisia odotuksia. Syykin oli selvä: alkuperäinen Deus Ex on yksi pelihistorian kiistattomista klassikoista, mutta sen jatko-osa Invisible War oli heikompi esitys. Pelot osoittautuivat turhiksi, sillä Human Revolution onnistui kuin onnistuikin saavuttamaan ensimmäisen osan tunnelman ja on yksi kuluneen pelisukupolven parhaista roolipeleistä.

Niinpä Director's Cutin kimppuun pystyy käymään varsin huolettomasti. Ohjaajan versio sisältää Missing Link -lisäosan tarinaan integroituna, uudelleen suunnitellut pomomatsit ja pieniä graafisia päivityksiä. Käytössä on myös uusia täppäriominaisuuksia. Hyvästä ei voi kuin parantaa ja sen Director's Cut kieltämättä tekee.

Pelin tarina sijoittuu ennen ensimmäistä Deus Ex -peliä ja kertoo kuinka Adam Jensenistä tuli ihmisen ja koneen sekasikiö. Sen lisäksi myös Jensenin omia taustoja avataan. Luokkaeroihin, erilaisuuden pelkoon ja ihmisyyteen itseensä keskittyvä tarina toimii tekstin lisäksi myös visuaalisesti. Pintakauniista ja ylenpalttisen siisteistä virastorakennuksista köyhän ihmisasutuksen keskelle siirtyminen toimii hyvin ja tekee pelimaailmaan runsaasti mielenkiintoista ristiriitaisuutta. Graafinen päivitys tarkoittaa DC-versiossa tosin lähinnä kultafiltterin kanssa säästelyä, suurimmilta osin peli on edelleen yhtä hyvän näköinen kuin kaksi vuotta sittenkin.

Deus Ex: Human RevolutionDeus Ex: Human Revolution
Tämä on mainos:

Wii U -version ominaisuudet ovatkin sitten konkreettisemmat. Pelimaailman kartta on koko ajan näkyvissä ohjaimen näytöllä ja hakkeroinnit voi hoitaa koskettamalla. Myös inventaario, praxis-puu ja muut ovat ulkoistettu padinäytölle. Kuten esimerkiksi Zombi U:ssa, homma toimii kuin ajatus. Vaikka päätä joutuu kääntämään alas ohjaimen suuntaan jatkuvasti vaikkapa sähköposteja lukiessa, tapahtumat sujuvat aina mukavan luonnollisesti. Tekstiosuuksia ei itse asiassa tee edes mieli lukea televisioruudulta, sillä padinäyttö keskittyy olennaisiin yksityiskohtiin, tehden niistä samalla skarpimpia.

Pomotaistelut olivat aiemmin rasittavia tunnelmanrikkojia, nyt ne ovat enää vain vähän vähemmän rasittavia tunnelmanrikkojia. Rakensi hahmonsa miten tahansa, pomoareenoilta löytyy nyt välineitä useampaa eri pelityyliä varten. Hakkerit ja hiippailijatkin saavat täten pomot hengiltä ilman kättä pidempään tarttumista. Uudistukset ovat kieltämättä tarpeellisia, mutta parempi ratkaisu olisi silti ollut heittää pomotaistelut kokonaan mäkeen, sillä ne tuntuvat vieläkin kuuluvan aivan eri peliin.

Pakettiin on lisätty myös muutama mielenkiintoisempi ominaisuus. Ekstravalikon alta löytyy pelin ajaksi 8-tuntinen kehittäjien kommenttiraita sekä täydellinen strategiaopas. Mukavia lisiä sinänsä ja etenkin strategiaopas on jopa häiritsevän helppo käyttää. En jaksa hakkeroida kolmostason ovea, katsonpa valikosta oikean koodin! Lisäksi koska Missing Link on integroitu osaksi tarinaa, kestoa on vähintäänkin riittävästi ja viimeistään erilaisia loppuja metsästäessä strategiaoppaasta on todellista hyötyä.

Suurin ongelma on paketin hinta. Alkuperäispainoksen hinta ei enää todellakaan päätä huimaa, minkä vuoksi Wii U -version 50 euron hinta vaikuttaa aika kohtuuttomalta. Asiaa ei paljon auta sekään, että muiden alustojen Director's Cut -versiot ovat huomattavasti halvempia. Peli sinänsä on kyllä joka ikisen siihen sijoitetun lantin arvoinen, mutta asetelma on silti hieman epäreilu.

Tämä on mainos:

Deus Ex: Human Revolution on viimeistään Director's Cutin myötä yksi tämän sukupolven isoista klassikoista, ei siitä mihinkään pääse. Näin toimivaa ja monipuolista scifiä on tarjolla harvoin ja kun peli saa koukku-augmenttinsa istutettua pelaajan ihon alle, se ei lähde repimälläkään irti. Alustavalinnasta riippumatta Deus Ex: Human Revolution kannattaa kokea itse.

Deus Ex: Human RevolutionDeus Ex: Human Revolution
Deus Ex: Human RevolutionDeus Ex: Human Revolution
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Upea tarina, visuaalisesti kaunis, toimiva käyttöliittymä, lukuisia erilaisia tarinaan ja hahmoon vaikuttavia valintoja
-
Pomotaistelut eivät edelleenkään istu peliin kunnolla
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • modernipoika
    Deus Ex: scifiä ja roolipeliä kaikille  Deus Ex: Human Revolution on kyllä hieno peli. Mukava Sci-fi peli onnistuneella tarinankerronnalla. Peli... 9/10
  • Izrael
    Vuosi 2011 oli roolipelien vuosi. Witcheriä, Dragon Agea, Dark Soulsia. Roolipelejä joka makuun. Nyt arvostelussa on Deus Ex: Human Revolution... 9/10
  • Knucklehead
    Vuosien tauon jälkeen Deus Ex on vihdoin täällä taas. Vuonna 2000 julkaistu Deus Ex on jo klassikko ja sai vihdoinkin arvoisensa... 9/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
Deus Ex: Human RevolutionScore

Deus Ex: Human Revolution

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

11 vuotta myöhemmin kulttisarjan kolmas osa Deus Ex: Human Revolution on valmis. Ja kyllä sitä kannatti odottaa.



Ladataan seuraavaa sisältöä