Suomi
Gamereactor
arviot
Cloudberry Kingdom

Cloudberry Kingdom

Kun suunnitteluvastuu annetaan ihmisen sijaan tekoälylle, lopputulos on mielenkiintoinen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kickstarter-huuman alkuvaiheen pelejä on hyvää vauhtia alkanut materialisoitumaan. Kirjavaan joukkoon liittyy nyt myös Cloudberry Kingdom, joka keräsi rahansa mielenkiintoisella lupauksella. Lakkojen kuningaskunnassa kentät suunnittelee nimittäin varsin hienostunut tekoäly, joka vieläpä vaikeuttaa peliä pelaajan taitojen ja pelityylin mukaan. Alun perin vain PC-julkaisuksi tarkoitettu loikinta näytti sen verran kiintoisalta, että Ubisoft haistoi rahaa mistä kiitoksena peli saatiin ulos useammalla alustalla.

Rakenteeltaan Cloudberry Kingdom on äärimmilleen pelkistetty tasoloikka, jossa ukko aloittaa loikintansa vasemmalta tavoitteenaan päästä oikealle. Tavan loikintaa on piristetty useilla normaalista poikkeavilla osuuksilla, joissa lennetään avaruusaluksella, istutaan kaivoskärryn kyydissä, rullaillaan menemään valtavaan kivirenkaaseen sidottuna ja niin edelleen. Toiminta pysyy näiden ansiosta mukavan vaihtelevana, varsinkin kun tarinamuodon aikana eri pelitapoja toistetaan vain kymmenen kentän ajan vuorollaan.

Vaihtelulle on tarvetta, sillä muilta osin peli on erittäin suoraviivainen. Esimerkiksi tarinaosio koostuu 280 kentän suorasta pötköstä ilman mitään erikoisuuksia. Vaihtoehtoisesti Arcade-pelimuodon kimppuun loikkaavat saavat jokaiselle hahmotyypille parinsadan kentän mittaisen urakan jokaista neljää pelimuotoa kohden. Pelattavaa on siis vähintäänkin riittävästi.

Cloudberry KingdomCloudberry Kingdom
Tämä on mainos:

Kun suomuurainten valtakunnasta saatiin ensimmäiset pelikuvat ulos, pääosaa niissä näytteli varsin intressantin oloinen vaikeustaso. Haastetta tosiaan piisaa. Jos vaikeustasoa nimittäisi helvetilliseksi, se olisi silti liian kiltti ilmaus kuvaamaan sitä kärsimystä jota Cloudberry Kingdomin pelaaminen toisinaan on. Loppuvaiheessa peliä eteen lyödään ruudun täydeltä esteitä joiden ohittaminen vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä. Tässä vaiheessa peli myös paljastaa heikoimmat korttinsa.

Vaikeustaso ei nimittäin ole teennäistä vaikeutta. Kontrollitkin ovat erittäin napakat ja sujuvat. Pääasiallinen ongelman aiheuttaja on juurikin kenttiä luova tekoäly, se ei nimittäin hyvästä yrityksestä huolimatta pärjää ihmisaivoille ainakaan nykymuodossaan. Tekoälyn luomat kentät on näennäisestä mahdottomuudestaan huolimatta nimittäin selvitettävissä teoriassa helpostikin, jokaiseen kenttään kun on olemassa yksi oikea reitti ajoituksineen jota noudattamalla kuoleminen on periaatteessa mahdotonta.

Pelin puolessavälissä kenttien logiikan mukaan eteneminen on vielä ihan hauskaa, vaikka kentät vähän tylsiä ovatkin. Loppuvaiheessa peli vaatiikin sitten mikrosekunnin tarkkaa ajoitusta ja täydellistä virheettömyyttä, joka tappaa hupifaktorin pelin loppuvaiheiden koluamisesta tehokkaasti. Touhu muistuttaa matemaattisuudessaan yhtälöä, jonka mukaan häviäminen ei ole mahdollista yhtälön eri muuttujien toteutuessa. Inhimillisiin erehdyksiin ei ole varaa, mikä tekee kenttien jauhamisesta varsin kuivaa.

Kentistä kerättävillä timanteilla on ostettavissa kolme erilaista helpotusta etenemiseen. Yksi hidastaa aikaa, yksi näyttää oikean reitin ajoituksineen ja kolmannessa tekoäly näyttää miten homma hoidetaan. Kaksi viimeksi mainittua auttavat kyllä sinänsä, mutta enimmäkseen ne hierovat pelaajan huonoutta vasten tämän kasvoja ja ilkkuvat päälle.

Tämä on mainos:

Heikon kenttäsuunnittelun ohella pelin toiseksi kompastuskiveksi muodostuu sen totaalinen persoonattomuus. Hahmot, kentät, esteet, kaikki ovat mielikuvituksettomia ja unohdettavia perusvirityksiä, jotka eivät juuri innosta pelaamaan. Vaikeustaso on huono porkkana, kun tietää että seuraavan mutkan takana on jälleen samanlainen kenttä kuin aiemminkin, ainoastaan vaikeampana. Joitain yllätyksiä olisi varsinkin loppuvaiheeseen pitänyt saada. Pluspuolella pelin musiikki on tosin loistavaa.

Cloudberry Kingdom olisi loistava insinöörityö, mutta vain ok-tasoinen videopeli. Tylsä ulkoasu ja innokkuudessaan muinaisista matematiikan tunneista muistuttava kenttärakenne hilaavat sinänsä koukuttavan ja toimivan loikinnan asteikolla alaspäin vauhdilla. Jos olet sitä pelaajakuntaa, joka turhautuessaan viskoo ohjainta seinään, jätä Cloudberry Kingdom suosiolla muiden pelattavaksi. Järkensä voi menettää hauskemmallakin tavalla.

HQ
Cloudberry KingdomCloudberry Kingdom
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Mainio musiikki, napakat kontrollit, paljon pelattavaa
-
Surkea kenttädesign, mielikuvitukseton ulkoasu, turhankin kireä vaikeustaso
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

2
Cloudberry KingdomScore

Cloudberry Kingdom

ARVIO. Kirjoittaja Tero Kerttula

Kun suunnitteluvastuu annetaan ihmisen sijaan tekoälylle, lopputulos on mielenkiintoinen.



Ladataan seuraavaa sisältöä