Joskus uusi peli pyrkii viemään genreään eteenpäin, joskus taas tekemään hyväksi koetun vain vielä vähän paremmin. Tamperelaisen 10tonsin uusi Sparkle 2 on päätynyt varsin vahvasti jälkimmäiseen kategoriaan Zuman ja sen kaltaisten kuularallipelien alalla.
Genren perusteet käyvät hyvin selville noin viisituntisen kevyen juonellisen kampanjan aikana. Jokainen kenttä koostuu eräänlaisesta kourusta tai kouruista, joita pitkin värikkäät kuulat pyrkivät rullaamaan. Jos kuulakavalkadi pääsee loppupisteeseen asti, kenttä päättyy. Pelaaja taas pyrkii viskomaan eräänlaisella lingolla samoin värein maalattuja kuulia niin, että lopputuloksesta tulee kolmen tai useamman samanvärisen kuulan sarja. Vaikeustasoa nostetaan pistämällä palloihin vauhtia ja lisäämällä kentälle tulevien kuulien värivalikoimaa.
Ilman erikoisominaisuuksia kattava kenttävalikoima muuttuisi lähes mahdottomaksi. Jos kuulasarjoja saa hävitettyä monta peräkkäin, kentälle putkahtaa erilaisia leijuvia bonuksia. Osa muuttaa pelaajan kuulat väliaikaisesti erilaisiksi tuhovoimaisiksi säteiksi tai tulipalloiksi, osa taas auttaa esimerkiksi hidastamalla pelin nopeutta tai järjestämällä kuulat mukavasti värin mukaisiin jonoihin.
Hieman hitaan ja turhankin helpon alun jälkeen peli pääsee oikeuksiinsa, kun sarjoja saa naksahtelemaan kohdilleen ja bonukset hoitavat kuulan toisensa jälkeen ajasta ikuisuuteen. Hieman harmillisesti kenttä voi päättyä vain voittoon tai tappioon, eikä pisteistä pidetä muuten kirjaa. Kenttäkohtaisia ennätyksiä tai kavereiden välistä kisaa ei Sparkle 2:sta siis löydy.
Kampanjan lisäksi pelissä on myös haaste- sekä selviytymiskenttiä. Ensimmäiset ovat sarja vaikeutuvia tasoja, joissa vaikeimmissa testataan tosissaan sekä ampumatarkkuutta että bonusten oikeaoppista hyödyntämistä. Jälkimmäinen taas jatkuu niin kauan kuin pelaaja pystyy pitämään kuulat kurissa. Pelivauhdin nopeutuessa ja uusien värien ilmestyessä homma kaatuu väistämättä jossain vaiheessa, mutta välillä kannattaa varautua varsin pitkäänkin sessioon, jos marmorikuulat lentävät totutusti selkärangasta.
Kokonaisuus on kääräisty todella nättiin ja pikkutarkkaan pakettiin. Etenkin itse kentät ja kuulat on toteutettu hyvin, ja erikoisominaisuuksissa käytetään tyylikkäästi erilaisia partikkeliefektejä. Äänipuoli saa erityismaininnan taustamusiikista ja kuulien kirkkaasta vastakkain "napsumisesta".
Sparkle 2:n suurin ongelma ei olekaan toteutuksen taso vain riman asettaminen hieman turhan alhaalle. Tekijätiimillä on selvästi rahkeita toteuttaa villimpiäkin visioita nykyään varsin perinteisestä genrestä. Ehkä kolmososassa näemme kunnianhimoisempia visioita uudistuksista, mutta siihen asti on helppo tyytyä kakkosen raudanlujaan toteutukseen, vaikka uusia uria ei vielä avatakaan.