Vuoden 2021 kolme parasta peliä, Onni Ratala

Näin vuoden lopuksi on taas tullut aika tarkastella kuluneen 12 kuukauden parhaita pelejä. Luvassa on seuraavan kahden viikon aikana artikkelisarja, jossa Gamereactorin toimitus nimeää ja hehkuttaa kuluneen vuoden parhaita pelejä. Jokainen artikkeli on kyseisen kirjoittajan oma henkilökohtainen näkemys siitä, mitkä kolme peliä tekivät menneen 12 kuukauden aikana suurimman vaikutuksen.

3. Loop Hero (PC)

Gamereactorin arvion voit lukea täältä.

Jokainen tarinankerronnan keinoihin tutustunut tietää maailman kuluneimman tarinarakenteen: sankarin matkan. Joseph Campbell toi sen näkyvästi esiin vuonna 1949 teoksessaan Sankarin tuhannet kasvot. Siinä tutkija esittää, kuinka merkittävä osa maailman myyteistä noudattaa samaa rakennetta.

Myyteissä toistuu muun muassa kuinka sankari saa kutsun seikkailuun, kohtaa vaaroja, kipuilee vaikeuksien kanssa, nousee uudestaan ja päihittää lopulta vastustajansa. Visuaalisesti sankarin matkaa on tyypillisesti havainnollistettu kierrettävällä kehällä.

Loop Hero on hämmästyttävän uskollinen mallinnus tuosta rakenteesta, sillä koko pelin ajan sen sankari kirjaimellisesti kiertää samaa kehää. Matkaa ei saa taittaa itse, vaan sankari marssii matkaansa omia aikojaan. Pelaaja on kuin tilannetta uteliaasti tarkkaileva jumalolento.

Tavoitteena on lätkiä sankarin matka täyteen jännittäviä käänteitä, villiä kyläläiselämää ja hirmuisia monstereita siinä määrin, että sankari on matkansa lopussa valmis päihittämään arkkivihollisensa. Loop Hero ei ole pelkästään taitavasti pelin muottiin veistetty kuvaus sankarin matkasta, vaan se on koukuttavuudessaan salakavala. Uhkarohkeasti alati uusiin onnistumisiin ja turmioihin marssiva pikseliheppu on sympaattinen.

Onnistumisille kelpaa hurrata ja typerät tappiot, joissa sankari ei osu edes myrkkyrottaan, saavat vaivaantumaan. Vaikka pelaaja on tarkkailijan roolissa, tunteet nousevat pintaan. Välillä melkeinpä tuntuu kuin katsoisi Twitchistä suoratoistolähetystä, jonka sääntöjä pääsee muokkaamaan. Sääntöjen viilaamisessa piilee Loop Heron paras anti, sillä peli on täynnä piilotettuja ketjureaktioita.

Haluatko sankarille vampyyritarinan? Aseta kylän viereen epäilyttävä kartano. Kiinnostaako vehnäpeltojen parantava vaikutus? Ehkä ei olisi kannattanut laittaa sitä peltoa kirotun metsän viereen, koska nyt variksenpelättimet pomppivat noiduttuina pitkin mantuja. Koulutuksella pääsee pitkälle, joten sankaria voi avustaa manaajan papereilla. Tällöin tosin taikauskoiset kyläläiset vaihtavat kohteliaisuudet kivitysmielialaan.

Vastaavia reaktioita on Loop Herossa kymmeniä, eikä sankarin ohjaaminen matkansa huipennukseen ole mitään läpihuutoa. Peli on erinomainen tulkinta muutoin loppuun kalutusta sankarin matkasta ja osoittaa, että luova peli-idea kantaa pitkälle. Pelaajalle se tarjoaa matkakierteen, josta on vaikea päästää irti, joten lämmin suosittelu on paikallaan.

2. Lemnis Gate (PC)

Gamereactorin arvion voit lukea täältä.

Vuodesta toiseen jylläävät verkkoräiskinnät ovat moninpelien ehtymätön rahasampo, jota julkaisijat jauhavat onnesta soikeina. Codit, Bäfät ja Halot, joiden parissa oli pienenä niin sieluntovereita kuin haistattelun maailmanmestareita, pyörivät edelleen. Vauhti ja grafiikkakorttien rääkkäys vain kiihtyy.

Paikkansa vakiinnuttaneet räiskintäpelit tuntuvat elävän ikuisessa syklissä, jossa aina sarjan uusimman osan myötä servereitä pystytetään ja vanhoja kuopataan. Samalla kilpailijoiden tarve kasvaa seuraavaksi suureksi hitiksi on niin kova, että onnistuneita bisnesmalleja kopioidaan härskisti ristiin. Kaikki puuroutuu.

Kun tänä päivänä astuu minkä tahansa tutun tai uuden verkkoräiskinnän taistelukentälle, tuntee lähinnä uupumusta. Niinpä yllätyin melkoisesti, kun Lemnis Gate sai kiinnostusmittarini värähtämään. Vuoropohjaisten aikasilmukoiden varaan rakennetut kaksintaistelut kuulostavat nopeasti kiiltonsa menettävältä kuriositeetilta, mutta Lemnis Gate on jotain paljon enemmän.

Peli, joka kytkee saumattomaksi kokemukseksi menneet, nykyiset ja tulevat kierrokset, ansaitsee vähintäänkin kunniamaininnan. Lemnis Gate toistaa 20 sekunnin sykliä, jossa jokaisella kierroksella pelaajat lisäävät itsestään yhden kopion taisteluun. Kaikki tapahtumat toistetaan samanaikaisesti syklin alkaessa alusta, joten idiomi yhden hengen armeijasta on kerrankin osuva.

Aikatemppuilun oppimiskynnys on moniin räiskintöihin verrattuna melkoisen korkea, koska aikajanan hahmottamisessa menee hetki. Peli on kuitenkin harjoittelun väärti. Lemnis Gate on ensimmäinen verkkoräiskintä, joka onnistuu leikittelemään aikamatkustuksella ilman, että se tuntuu väkinäiseltä. Jos tulet samoista lähtökohdista kuin minä, eli kiinnostus verkkoräiskintöihin on hiipunut, Lemnis Gate valaa uskoa tulevaan.

1. Chicory: A Colorful Tale (PC)

Gamereactorin arvion voit lukea täältä.

Suomessa alkoi melkoinen vääntö siitä, kuka saa olla taiteilija, kun Laura Friman murjoi Ylellä julkaistussa kolumnissaan Jokainen tempparitähti ja kombuchabloggaaja ei ansaitse kustannussopimusta (24.3.2021) massojen mieltymyksiä. Massoille vinoilu jäi sekä ohueksi että elitistiseksi tulokulmaksi taiteeseen.

Huomattavasti moninaisemman puheenvuoron siitä, kuka saa olla taiteilija ja mitä ylipäätään on olla taiteilija, pitää Chicory: A Colorful Tale. Se on kertomus itseilmaisusta haaveilevasta siivoojasta, joka sattuman kautta päätyy ilman koulutusta myyttisen siveltimen kantajaksi.

Kantaja on koko maailman kulttuurinen ylijohtaja, joka päättää ympäristön väritykset ja vallitsevat taiteen tyylisuuntaukset. Tarinassa pohditaan niin taiteilijan vapautta ja vastuuta kuin julkisen epäonnistumisen pelkoa. Käsittelystä osansa saavat myös luovuutta nitistävät mielenterveysongelmat.

Pelaamisen kannalta Chicory: A Colorful on seikkailu, jossa pelaaja saa värittää kaikki vastaan tulevat hahmot ja ympäristöt mieleisellään tavalla. Mikään ei myöskään estä piirtämistä tai töhrimistä. Mustavalkoinen maailma on kantajalle vapaata riistaa. Pelaajalle se tarjoaa suorastaan terapeuttisen mahdollisuuden toteuttaa itseään.

Unohtumattoman pelistä tekee se, kuinka koko maailma herää eloon ja reagoi pelaajan maalausintoon. Kukat räjähtävät loistoon, pimeät luolat paljastavat salaisuutensa maalin hohteessa ja ohikulkijat yrittävät löytää merkityksiä uuden taiteilijaneron teoksille.

Maailman värittäminen ei tuo ainoastaan ympäristöön eloa, vaan se toimii niin tarinan polttoaineena kuin aivopähkinöiden ratkaisuna. Erinomaisesti rytmitetty seikkailu ei pelkää kaiken luovuuden keskellä pakottaa pelaajaa miettimään, onko luovuudella edes merkitystä ja miten elää itseinhon kanssa. Chicory: A Colorful Tale on sekä vahva puheenvuoro taiteesta että itsessään taidetta.