Suomi
Gamereactor
artikkelit

Stephen King: Kolkuttajat (kirja)

Avaruusoliot ja UFO amerikkalaisessa Havenin pikkukaupungissa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
Stephen King: Kolkuttajat (kirja)

Stephen Kingin vuonna 1987 julkaistu mittava tieteisromaani The Tommyknockers julkaistiin suomeksi vuonna 1990 nimellä Kolkuttajat. Kirjailija itse ei teoksestaan pidä, ja se onkin kirjoitettu aikana, jolloin hän oli koukussa jos jonkinlaisiin aineisiin. Tämä näkyy teoksessa paitsi mittavina kuvauksina erilaisten narkoottisten aineiden käytöstä, myös toisaalta sen jaarittelevana kerrontana. Sivuja on peräti 735, mutta tarina toimisi paremmin puolet lyhyempänä.

Yhdysvaltojen Mainen osavaltion Havenin pikkukaupungissa asuva Bobbi Anderson löytää läheisestä metsästä maasta törröttävän esineen. Hän ryhtyy kaivamaan löytöään näkyviin, ja projekti laajenee nopeasti. Hiljakseen alkaa valjeta, että maasta pilkistää osittain esiin kaivettu lentävä lautanen. Hieman myöhemmin paikalle saapuu Bobbin entinen rakastaja James Eric Gardener, joka tekee kauhistuttavia havaintoja. Koko Havenin pikkukaupunki asukkaineen on alkanut muuttua. Ei ole selvää, millaiseksi ja minkä vuoksi, mutta alkanut muutosprosessi on selvästi havaittavissa.

Stephen King on uransa eri vaiheissa halunnut kirjoittaa oman versionsa tunnetuista tarinoista. On sanottu Kolkuttajien innoittuneen Quatermass and the Pit -TV-sarjasta, ja tämän lisäksi kirjailija itse kertoo lähteneensä liikkeelle lapsuutensa lorusta Tommyknockers. King on tehnyt monia muitakin niin sanottuja omia versioitaan. Tukikohta (The Stand) on hänen versionsa Taru sormusten herrasta -romaanista, Painajainen ('Salem's Lot) on amerikkalaiseen pikkukaupunkiin sijoitettu Dracula ja omana mielipiteenäni sanon Uinu, uinu, lemmikkini (Pet Sematary) olevan Kingin versio Frankensteinista.

Tämä on mainos:

Kahdesta keskushahmosta huolimatta Kolkuttajissa päähenkilönä on koko Havenin kaupunki. Tämän seurauksena erilaisia henkilöhahmoja on aivan liikaa. Lukumäärän olisi helposti voinut pudottaa kolmasosaan nykyisestä tarinan siitä kärsimättä. Ihmeen hyvin kokonaisuus silti pysyy kasassa. Teoksen varsinaiset tapahtumat ovat itse asiassa hyvin yksinkertaisia. Keskeistä on, millä tavalla Havenin ja sen ympäristön eri asukkaat kokevat metsässä tapahtuvan lentävän lautasen esiin kaivamisen vaikutukset.

Stephen King: Kolkuttajat (kirja)

Jo mainitun runsaan narkoottisten aineiden käytön kuvauksien ohella mukana on paljon viittauksia populaarikulttuuriin, ja varsin omaperäisiä kielikuvia viljellään kautta linjan. "Kaivanto, joka oli kuin musta istukka josta oli vedetty irti myrkkyhammas." Uransa myöhempinä vuosikymmeninä King on jatkanut populaarikulttuuriviittauksia, mutta kummallisten kielikuvien käyttö on selvästi vähentynyt. Kolkuttajat on selvästi kylmän sodan loppuvaiheen tuote, sillä muun muassa ydinsodan ja radioaktiivisuuden pelko ovat keskeisesti mukana alusta loppuun.

Romaanin on suomeksi kääntänyt Ilkka Rekiaro, joka ei vielä tässä vaiheessa ollut siinä timanttisessa iskussa, jollaiseksi hän sittemmin seuranneiden vuosikymmenien aikana kehittyi. Mukana on joitakin kömpelösti käännettyjä fraaseja, ja muutama ihan aito käännösvirhekin. Lyöntivirheitä on siellä ja täällä, mutta ei mitenkään häiritsevässä määrin.

Tämä on mainos:

Kokonaisuutena Kolkuttajat on oman kirjoitusajankohtansa tuote, joka on selvästi kärsinyt kirjailijan päihteidenkäytöstä. Puolet lyhyempänä teosta voisi suositella varauksetta perinteistä UFO-tarinaa etsiville. Nykymuodossaan kirjaa voi edelleenkin suositella, mutta sitä kannattaa lähestyä tietoisena siitä, mihin on lukijana ryhtymässä.

Late last night and the night before
Tommyknockers, Tommyknockers
knocking at the door.
I want to go out;
don't know if I can,
'cause I'm so afraid
of the Tommyknocker man.

King, Stephen, Kolkuttajat, s. 735, Tammi 1990

Stephen King: Kolkuttajat (kirja)

Gamereactorin arviot Stephen Kingin kirjoista pääsee lukemaan seuraavasti:
Uinu, uinu, lemmikkini
Musta torni
Tukikohta
Se
Laitos
Hohto
Tohtori Uni
Keveys
Ruususen uni
Buick 8
Kolkuttajat



Ladataan seuraavaa sisältöä