Suomi
Gamereactor
artikkelit

Stephen King: Buick 8 (kirja)

Mysteerinen auto, ja tutkielma poliisin työstä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
Stephen King: Buick 8 (kirja)

Yleensä kauhukirjailijana tunnetulla Stephen Kingillä on tuotannossaan myös sellaisia tarinoita, joita voisi luonnehtia enemmänkin mysteereiksi. Ja kuten tapana on, lähtökohta on usein hyvin yksinkertainen. Buick 8 on juuri tällainen mysteeritarina, ja yksinkertaisen lähtökohdan lisäksi se on tutkielma poliisin työstä. Voisin vaikka vannoa, että samalla kirjailija on halunnut harjoitella hieman erilaista tapaa kertoa tarinansa.

Pennsylvanian osavaltion länsiosassa lähellä Pittsburghin kaupunkia tapahtuu kummia. Paikallisen poliisin haaviin jää vanha Buick Roadmaster 1970-luvun loppuvuosina. Auto herättää alusta asti huomiota tavalla ja toisella. Kärryssä on selvästi jotain omituista. 2000-luvun alussa aseman henkilökunta istahtaa alas kertomaan auton tarinaa virantoimituksessa menehtyneen poliisin 18-vuotiaalle pojalle. Kingille ominaisesti tästä yksinkertaisesta lähtökohdasta punotaan varsin kummallinen kertomus.

Kuten jo mainitsin, Buick 8 on tutkielma paikallispoliisin työstä Yhdysvalloissa. Loppusanoissa King jopa mainitsee tehneensä taustatyötä oikeiden poliisien kanssa, ja saaneensa kuulla runsaasti hyviä tarinoita. Mika Waltarin sanoin kirjailijan tulee olla kiinnostunut suunnilleen kaikesta, ja ehkä Buick 8 on nyt sitten tällainen osoitus epätavallisesta kiinnostuksenkohteesta.

Tämä on mainos:
Stephen King: Buick 8 (kirja)

Se toinen, ja lukijan kannalta merkityksellisempi, huomio on Buick 8 -teoksen toimiminen kirjoittajansa harjoituksena kertoa tarina hieman eri tavalla kuin yleensä. Alkuasetelman ansiosta koko tarina kerrotaan ensimmäisestä persoonasta, mutta kertoja muuttuu matkan varrella huomattavan usein. Toimiihan se näinkin, ja on varmasti pitänyt kirjoittajan oman mielen virkeänä. Itse pidin valittua kerrontatyyliä toimivana, joskin tarpeettoman konstikkaana. Lukukokemus olisi varmaankin muodostunut nautittavammaksi perinteiseen malliin kolmannesta persoonasta kerrottuna.

Huonoksi puoleksi on laskettava myös se, että varsinaista tyydyttävää loppuratkaisua ei saavuteta. Tämä on jopa eräs teema, jota kertojat painottavat 18-vuotiaalle kuulijalle lukuisia kertoja. Kaiken huipuksi lukukokemus on syystä tai toisesta huomattavan tylsä. Näin ollen lopputulemaksi jää lievä turhautuminen.

Buick 8 ei kuitenkaan ole huono teos. Se kertoo tarinansa valitulla tyylillä varmoin ottein alusta loppuun saakka. Minä vain en siitä valitusta tyylistä pitänyt.

Tämä on mainos:

King, Stephen, Buick 8, s. 354, Tammi 2004

Stephen King: Buick 8 (kirja)

Gamereactorin arviot Stephen Kingin kirjoista pääsee lukemaan seuraavasti: Uinu, uinu, lemmikkini, Musta torni, Tukikohta, Se, Laitos, Hohto, Tohtori Uni, Keveys, Ruususen uni ja Buick 8.



Ladataan seuraavaa sisältöä