Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Aquaman

Aquaman

Vesimiehen kädenlämpöinen meriseikkailu

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

DC-sarjakuvakustantamon leffauniversumi on jatkanut ailahtelevaa mutta sinnikästä kulkuaan Marvel-elokuvien jalanjäljissä. Vaikka lopputulokset ovat jääneet heikoimmillaan Suicide Squadin kaltaisiksi hudeiksi, olen ainakin itse antanut arvoa DC-leffojen synkälle ja tyylikkäälle kuvakerronnalle. Uusi Aquaman-filmi tarjoaa samanlaista päräyttävää silmäkarkkia kahden ja puolen tunnin edestä.

James Wanin ohjaama Aquaman seuraa, kuinka Arthur Currysta (Jason Momoa) kehkeytyy perinteisen sankarikertomuksen myötä kirjaimellisesti melkoinen merten mies - Arthurhan nähtiin taannoin Justice League -leffassa jakamassa oikeutta Batmanin ja kumppaneiden seurassa. Hahmon alkuperää valottava Aquaman käynnistyy, kun kuivalla maalla varttunut Arthur saa vihiä taustoistaan, jotka johdattavat päähenkilön tarujen Atlantikseen. Arthur saapuu vetehiseen valtakuntaan parahiksi todistamaan vallankaappauksen toteutumista, ja pian mies joutuu mallaamaan pelastajan saappaita jalkoihinsa.

Aquaman uskaltaa tuoda perinteisen supersankaritoiminnan sekaan yllättäviä elementtejä, jotka solahtavat kokonaisuuteen mukaan yllättävän luontevasti. Esimerkiksi leffan puolivälissä käynnistyvä indianajonesmainen seikkailuosio toimii virkistävällä tavalla, ja hieno sisilialaiskylään sijoittuva räiskintärymistely Black Mantaa (Yahya Abdoul-Mateen II) vastaan lukeutuu kaikessa sotaisuudessaan ja yllättävässä raakuudessaan yhdeksi leffan valopilkuista. Tehostepuolellakaan ei olla laiskoteltu, sillä vedenalaiset maailmat ovat kerta kaikkiaan upeaa katsottavaa. Blu-ray-levyllä pyörivän leffan erinomaisen terävä ja tarkka kuvanlaatu hellii Atlantisen neovärisiä kaupunkimaisemia pintakiiltoineen sekä hurjine tuhokuvastoineen.

Aquamanin silotellun ja tyylikkään pinnan alla kuitenkin vaanii melkoisia ongelmia. Ennalta-arvattava tarina voisi toimia itsetietoisine vitseineen huomattavasti paremmin, jos pääosan esittäjän karisma riittäisi muuhunkin kuin lihaksikkaana ja pitkätukkaisena partajeesuksena patsasteluun. Momoan näyttelijänlahjat tulevat kiusallisesti vastaan ennen kaikkea kohtauksissa, joissa pitäisi saada tiristettyä pilkettä silmäkulmaan. Patrick Wilsonin kaltainen lahjakkuus puolestaan valuu hukkaan Orm-nousukkaan yksiniitisessä roolissa, ja Abdoul-Mateenin kiinnostavan Black Manta -hahmon valkokangasaikaa on selvästi säännöstelty, jotta punasilmäisestä konnasta riittäisi pureksittavaa tulevaan jatko-osaankin. Nicole Kidmanin ja Willem Dafoen kaltaiset konkarit jäykistelevät tarpeettomina omissa, aika unohdettavissa sivurooleissaan.

Kaiken kaikkiaan Vesimiehen sooloseikkailu tarjoaa vauhdikkaan mutta unohdettavan katseluelämyksen, joka kuitenkin tempaisee mukaansa pitkissä ja erittäin näyttävissä toimintatuokioissaan - nupit kaakossa etenevästä supersankaritoiminnasta kiinnostuneiden kannattaa antaa Aquamanille tilaisuus. Runsaiden lisämateriaalien puolella valikoimasta löytyy niin tekijähaastatteluita kuin hahmojen taustoja avaavia lyhytdokumenttejakin.

Tämä on mainos:
AquamanAquamanAquamanAquaman
HQ
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Aquaman

Aquaman

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Petter Lundberg

Vesimiehen kädenlämpöinen meriseikkailu



Ladataan seuraavaa sisältöä