Apollo 13

Neil Armstrongin astuttua Kuun pinnalle amerikkalaiset tekivät vielä muutaman miehitetyn avaruuslennon. Tunnetuin näistä on Apollo 13, jota on luonnehdittu onnistuneeksi katastrofiksi. Itse missio käydä Kuussa meni pieleen, mutta miehistö saatiin kuitenkin hengissä takaisin Maahan. Muun muassa Da Vinci koodin -ohjaajana tunnettu Ron Howard kertoo epäonnisen lennon tarinan maltillisesti ja ihmeempiä suitsuttamatta.

Henkilöt ovat todellisia, ja ehkä siksi varsin tavallisen oloisia. Tom Hanks näyttelee kuukävelystä haaveilevaa Jim Lovellia, joka pääsee kuin pääsekin unelmoimalleen matkalle avaruuteen. Jostain syystä minulla oli vaikeuksia mieltää Hanksia avaruuslennon päälliköksi, mutta uskoisin vian olevan katsojan omassa päässä: miehen suoritus upseerina Pelastakaa sotamies Ryanissa oli kuitenkin ihan kelpo suoritus.

Bill Paxtonin esittämä Fred Haise jää yllättävän värittömäksi hahmoksi ehkäpä sen vuoksi, että varasijalta miehistöön ponkaiseva Jack Swigert on mieleenpainuvampi Kevin Baconin ansiosta. Miehen reaktio uutiseen lennolle pääsemisestä on kaikessa yksinkertaisuudessaan koko leffan paras kohtaus. Amerikkalaisen johtajuuden mallia näyttää Ed Harrisin lennonjohtaja Gene Kranz, jonka vakaan päättäväinen ilme sulaa vasta miehistön laskeuduttua takaisin Maan pinnalle.

Elokuvan kannalta ongelmallista on, että hyvin todennäköisesti katsoja tietää loppuratkaisun jo valmiiksi. Tämä poistaa katsomiskokemukselta jännityksen kokonaan. Parhaansa näyttelijät kuitenkin tekevät, ja useampaan otteeseen painotetaankin kylmäpäisyyden merkitystä: ahtaassa purkissa keskellä avaruutta ei räyhäämisestä tai panikoinnista hyötyä ole.

Ohjaajan tapa kuljettaa tarinaa eteenpäin on sanalla sanoen kiireetön. Leffan rytmitys säilyy alusta loppuun samana riippumatta siitä, istutaanko iltaa kotona perheen kanssa vai koetetaanko vakauttaa avaruusjollaa kesken pahimman härdellin varoitusvalojen vilkkuessa. Tällä tavalla toimintaelokuville tyypillistä jännitettä ei pääse syntymään. Tehosteet ovat aiheeseen sopivan uskottavia, joskin kuukävely näyttää liian "painavalta" verrattuna siihen, mitä muistan oikeista arkistopätkistä nähneeni.

Lisämateriaalit ovat onnistuneita. Mukana on useampikin dokumentti kuulennoista yleensä ja toisaalta muisteluita kohtalokkaasta Apollo 13 -lennosta. Sanansijan saavat niin elokuvantekijät kuin oikeat astronautitkin varsin tasapuolisesti. Tällaiset ekstrat ovat malliesimerkki siitä, millaisia lisämateriaalien tulisi olla: ne taustoittavat elokuvaa ja samalla syventävät niiden tietämystä, joita aihepiiri enemmän kiinnostaa.

Apollo 13 on rauhallisen, dokumentaarisella otteella kerrottu elokuva epäonnistuneesta lennosta onnellisella lopulla. Jokohan olisi ihmisen aika palata Kuuhun?