Anna and the Apocalypse on reipas yhdistelmä teinimusikaalia, zombikomediaa ja jouluelokuvaa. Yhdistelmä voi kuulostaa hieman hasardilta, mutta vastakkaisilta tuntuvat teemat sulautuvat yllättävän sujuvaksi kokonaisuudeksi, joka on omiaan piristämään etenkin niitä, joita perinteinen jouluviihde kyllästyttää.
Elokuva kertoo tietenkin Annasta, joka unelmoi pitävänsä välivuoden ennen yliopistoa kaukana pienen kotikaupunkinsa ahtaista kuvioista. Ikävä kyllä näiden unelmien tiellä seisoo paitsi isä, myös vanha kunnon zombimaailmanloppu. Voiko nuori ihminen tehdä tässä tilanteessa muuta kuin puhjeta lauluun?
Annan tarina on todellakin komediallinen zombimusikaali, jossa nuorekkaat laulu- ja tanssinumerot elävät sulassa sovussa räjähtävien päiden ja pidätyskyvyttömien epäkuolleiden kanssa. Se ei ole mikään Les Miserables, ei ehkä edes Cats, mutta vaikka kappaleet tuskin jäävät päähän, eivät ne ole varsinaisesti huonojakaan, ja koreografiat ovat kohdillaan.
Maailmanloppua tähdittää pääosin joukko tuoreita naamoja, joilla voi hyvinkin olla lupaava tulevaisuus edessään. Näille on myös annettu hahmoja, jotka saattavat edustaa pintatasolla tiettyjä arkkityyppejä, mutta jotka onnistuvat silti myös poikkeamaan näistä kivasti. Lahjakkaiden nuorukaisten taustatukena nähdään muun muassa Paul Kaye, joka tunnetaan etenkin Dennis Pennis -hahmostaan. Kaye pääsee revittelemään oikein kunnolla ankean vararehtorin roolissa, ja esittää tätä juuri niin leveästi kuin musikaalissa vain sallitaan.
Vaikka Anna and the Apocalypse on kieltämättä innovatiivinen genresekoitus, löytyy sen monen palttoon alta harmillisen yllätyksetön luuranko. Jos elokuvaa katsoo puhtaasti juonen tasolla, on se ehkä yksi tavanomaisimmista zombitarinoista mitä maa päällään kantaa. Mukana ei ole yhtään ylimääräistä käännettä tai yllätystä, jota ei osaisi odottaa jo elokuvan alkumetreillä. Innovatiivinen esitystapa kannattelee leffaa vaivattomasti yhden katselukerran lävitse, mutta klassikoksi siitä ei ole millään mittapuulla.