Amnesia: The Bunker on puutteistaan huolimatta kuluvan vuoden paras kauhupeli

Amnesia: The Bunker sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan. Sotivat osapuolet vaikuttavat olevan fiktiivisiä, mutta silti univormut ovat leimallisesti ranskalaisia ja saksalaisia. Näin ollen ollaan ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla. Juoksuhaudat sopivat mielestäni hyvin esimerkiksi psykologiseen kauhuun ja trillereihin.

Pelaaja herää yksin ja lähellä kuolemaa. Ensimmäinen ajatus on ottaa selvää, missä nyt ollaan. Lasaretista ulos päästyä pelaaja alkaa ymmärtää, miten pahassa pulassa onkaan. Kyseessä on hylätty bunkkerien verkosto juoksuhautojen seassa. Pelaajan tehtävänä on selviytyä, eivätkä pelinkehittäjät aio auttaa. Se on sanottava, että pelin sotaosuudet tuntuvat halvasti toteutetuilta. Lyhyen alkuosuuden jälkeen pelaaja oppii nopeasti sen, ettei olekaan yksin. Ja pointtina on, että jopa käytettävät esineet vaativat pelaajalta erikseen työntekoa. Revolveri avataan yhdellä napilla, ja patruunoita ladataan sisään toisella. Kehittäjät osaavat luoda vuorovaikutusta ympäristön kanssa. Pelaajan on löydettävä edetäkseen johtolankoja, koodeja ja muuta sen sellaista.

Ensimmäisen maailmansodan ohella kehittäjälle on epätavallista luoda avoin maailma ilman lataustaukoja. Bunkerissa on turvahuone, jonka voi lukita ja olla näin turvassa. Samalla voi tallentaa pelitilanteen. Pelin ajatus on, että pelaaja tekee tutkimusmatkoja tästä turvahuoneesta ympäröivään maailmaan. Turvahuoneessa on generaattori, joka on pidettävä käynnissä. Valot eivät saa sammua, eikä pelaajaa jahtaava hirviö pidä valoisuudesta. Onkin siis päätettävä, miten paljon käyttää polttoainetta generaattoriin, ja kuinka paljon säästää. Hirviön ohella uhkana ovat erilaiset ansat. Mukana kuljetettava lamppu on heikko, pitää meteliä ja houkuttelee hirviötä. Pelaajan tavoitteena on pitää generaattori käynnissä, tehdä tutkimusmatkoja ja löytää keino paeta.

Pelaamisen kannalta ikävää on, että eteneminen voi loppua, jos polttoaine loppuu. Jotkut alueet vaativat valoa, ja jos polttoainetta ei ole, ei voi edetä. Harmillista on sekin, että ruudunpäivitys on enimmillään vain 60 fps. Ulkoasu on riittävän hyvää, mutta ei aseta uutta alan mittatikkua laadussa. Taiteellinen ilme on onnistunut, sillä peli luo vaikutelman vanhasta bunkkerista. Äänisuunnittelu on vieläkin onnistuneempaa. Äänen tulosuunta on aina selvillä.

Toistoa välttääkseen tietyt osa-alueet ovat satunnaisia. Koodit vaihtuvat aina ja esineet ovat eri paikoissa. Joitakin esineitä saa käyttöönsä ennen toisia, kuten kaasunaamarin. Näin rohkaistaan pelaajaa uusintakierrokselle. Harmillisesti erillinen vaikeustason säätövalikko puuttuu tällä hetkellä. Onneksi erilaiset vaikeustasot muuttavat pelaamista havaittavasti. Helpoimmalla haasteella peli tallentaa useammin turvahuoneen ulkopuolella, kun taas se vaikein vähentää käytössä olevia esineitä ja tekee hirviöstä vaarallisemman.

Jos vain yksi asia pitää sanoa, on se pelin onnistunut tunnelma. Pelaajaa ei liiaksi ohjata, mikä johtaa luovuuteen ja lisääntyneeseen pelkoon. Peli saa tuntemaan yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä. Selkeän suunnan puuttuminen asettaa sekin pelaajalle omat lisävaateensa. Puutteistaan huolimatta tässä on kuluvan vuoden paras kauhupeli.