Soittakaa kelloja, tanssikaa katoilla, sillä Amiga 500 on tehnyt paluun pienempänä kuin koskaan! Kuten kaikki muistamme, jopa Conanin mielestä parasta elämässä ei suinkaan ollut tuntea tuuli tukassaan, vaan takoa ennätyksiä Pinball Dreamsissä, tuoda joukkue elävänä takaisin Vienatmin viidakoista Lost Patrolissa ja mättää maaleja Speedball 2:ssa. Puhumattakaan lukuisista muista iloista, joita Amiga 500 aikanaan tarjoili. Mutta mitenkäs tämä uusi pienokainen pärjää nykyajan maailmassa?
Lähdetään liikkeelle konsolin ulkoasusta, joka on nätti kuin sairastava sika pienenä. Retroinen, hieman rusehtava ja kermanvärinen ulkoasu (kait tälle värille jokin termikin on olemassa?) on kuin suoraan "Näin värität 35-vuotiaan kotitietokoneen" -värityskirjasta. Mukana tuleva kulmikas hiiri uumoilee rakkoja kämmeniin, kun taas peliohjaimen muotoilu tuo mieleeni Super Nintendon ohjaimen viikinkiversion. Kokoa on parin SNES Minin verran, mikä nyt ei edelleenkään ole kovin paljon. Pitääkö konsolin ulkoasusta vaiko ei on sitten kiinni jokaisen omasta esteettisestä silmästä.
Laitteen käyttöönotto on helppoa. Tökkää vain tarvittavat piuhat kiinni, kytkee hiiren ja peliohjaimen ja kääntää virrat päälle. Muutamien asetusten jälkeen tarjolla onkin sitten 25 kappaletta erilaista pelihistoriaa. Tosin se, miten näihin peleihin pääsee sisälle, onkin toinen juttu.
Vanhoina ja ainakin osittain hyvinä aikoina pelien mukana tuli poikkeuksetta pitkä tai vähintäänkin pitkähkö ohjekirja, joka kertoi miten pelataan. Toki osassa peleistä oli mukana myös pelin niksit opettavia osioita, mutta näissäkin usein vaadittiin seuraamaan ohjekirjassa olevia ohjeita. Paketissa ei tule mukana minkäänlaisia tulostettuja ohjeita, eikä niitä ole myöskään itse laitteen käyttöliittymässä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää etsiä ne valmistajan kotisivuilta, mikä tuntuu hieman köykäiseltä ratkaisulta.
Nykypäivän hienostuneisiin ja kevyesti alkaviin peleihin tottuneet pelaajat voivat olla helisemässä monien pelien kanssa, sillä vaikeustaso on myös melkoisen tapissa monissa peleissä. Aika montaa mukana tulevista nimikkeistä olen aikoinani pelannut, mutta taidot tuntuvat olevan ruosteessa. Nekkuun tulee todella nopeasti esimerkiksi Chaos Enginessä, Alien Breedissä ja Zoolissa. Tämä ei ole puute, lähinnä vain huomio siitä, miten vaikeita vanhat pelit tosiaan olivat.
Vaikka mukana tulee 25 peliä, ei valikoimassa varmasti ole kaikkien lemppareita. Uusien pelien lisääminen on kuitenkin helppoa, ja tarkat ohjeet siihen ovat luettavissa valmistajan sivuilla. Käytännössä se on yksinkertaisesti tiedostojen lataamista USB-tikulle, ja sen tökkäämistä kiinni laitteeseen.
Jotkin ladatut pelit eivät toimi täydellisesti alusta alkaen, vaan niiden kanssa voi olla ongelmia. Useimmiten grafiikka bugittaa jollain tapaa, ja ruutu voi esimerkiksi vilkkua häiritsevästi. Jokaiselle ladatulle pelille voi määritellä kuitenkin erilaisia asetuksia, jotka määrittelevät esimerkiksi sitä, miten paljon muistia pelille annetaan, yritetäänkö emuloida vanhoja CRT-monitoreja ja niin edelleen. Näitä säätelemällä olen saanut toimimaan kaikki tähän asti testaamani pelit, tosin kaikkien pelien toimimista virheettömästi ei taata missään.
Konsolin yksi ärsyttävimmistä puutteista on sen kitsastelu USB-porttien kanssa. Niitä kun on tasan kolme kappaletta. Yhteen tökätään luonnollisesti pelikokoelmaa kartuttava muistitikku, toiseen ohjainkapula valikoiden selaamista varten ja kolmanteen sitten hiiri. Nyt on kuitenkin pieni ongelma, sillä entäpä pelit, jotka vaativat sekä hiiren että näppäimistön toimiakseen? No hommahan ratkeaa helposti vaihtamalla ohjain näppäimistöön, vai mitä? Vaan eipä ratkeakaan, sillä operaation seurauksena näppis todennäköisesti toimii pelissä, mutta ongelmia seuraa pelistä poistuttaessa. Valikot kun toimivat vain ohjaimella, ja tämän kytkeminen takaisin ei enää toimikaan. Joko ohjain ei reagoi, jolloin laite pitää käynnistää uudestaan, tai koko laite kaatuuu ja se pitää käynnistää uudestaan. Ohjekirjassakin ihan varoitetaan, että "äläpä kytke hiirtä tai peliohjainta irti pelaamisen aikana, koska ne voivat lakata toimimasta". Käytännössä tämä epävakaus tekee suuresti hallaa hiiri + näppäimistön yhdistelmän vaativille peleille kuten vaikkapa Space Hulkille.
Toinen nyppivä asia oli se, että testiin tuodun konsolin peliohjaimen B-näppäin ei toiminut. Sen myötä ohjain oli käyttökelvoton, sillä B-näppäintä tarvitaan jatkuvasti valikoissa ramppaamiseen. Toivon että minulla kävi testiversion kanssa vain huono tuuri, eikä kyseessä ole laajempi ongelma. Onneksi muiden konsolien ohjaimet toimivat helposti, ja ainakin PS4-ohjain toimii USB-johdon kautta täydellisesti.
Positiivisena huomiona sanottakoon, että kulmikas hiiri ei ulkonäöstään huolimatta onnistunut kuitenkaan hiertämään rakkoja kämmeneen. Johtunee varmaan siitä, että tämä moderni versio on alkuperäistä pienempi ja kevyempi. Loppujen lopuksi hiiri on yllättävänkin mukava käyttää keveytensä ja napakasti toimivien nappiensa ansiosta.
Kokonaisuutena Amiga 500 Mini jättää lopulta hieman ristiriitaisen fiiliksen. Se on nätti, sen avulla voi pyörittää helposti Amigan pelejä, mutta samalla sen epävakaa käyttöjärjestelmä aiheuttää loppujenkin hiushaituvieni harmaantumista. Tämän myötä voikin kysyä, onko laite lopulta hintansa väärti? Jos olit joskus kova Amiga-fani, varmasti tämä pieni ja söpö tietokone puolustaa paikkaansa kokoelmissa. Uskon myös, että tulevaisuudessa julkaistavat käyttöjärjestelmän päivitykset saattavat paikata nykyisiä puutteita. Toisaalta, jos haluaa vain kokeilla mitä Amigalla oli aikanaan tarjottavana, niin erilaisia mahdollisuuksia sen emuloimiseen on maailma pullollaan. Samalla hinnalla voi hankkia vaikkapa Raspberry Pi:n, jolle nyt voi keksiä pelaamisen ulkopuolella muutakin käyttöä.