Aliens: Fireteam Elite

Aliens on yksi kautta aikain parhaimpia tieteistoimintaelokuvia, ja on jättänyt valtavan jäljen populaarikulttuuriin. H.R. Gigerin xenomorph-hirviö muuttui James Cameronin leffan myötä yksittäisestä hirviöstä hyönteismäiseksi tulvaksi, joka valloilleen päästyään uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Niinpä sille piti keksiä sopiva vastavoima, ja mikäpä olisi ilmiselvempi kuin suoraan jenkkiarmeijasta reväistyt Marine Corp. -maihinnousujoukot, nyt vain avaruudessa. Colonial Marines -avaruussotilaat ovatkin sitten esiintyneet räimimässä xenomorpheja loputtomasti kirjoissa, sarjiksissa ja peleissä jo vuosikymmenien ajan.

"Alright sweethearts you heard the man, and you know the drill! Assholes and elbows!"

Huipputason lähdemateriaalista huolimatta pelien taso on kuitenkin heilahdellut paljon. Viime aikojen paras teos on kiistatta vuoden 2014 Alien: Isolation, joka tosin lainasi ideansa elokuvasarjan huikeasta ensimmäisestä kauhuklassikosta selvitymiskauhun merkeissä. Ne fiilikset voi kuitenkin unohtaa Aliens: Fireteam Eliten tapauksessa. Uuden Cold Iron Studion esikoispeli on puhdasta kolmannen persoonan räiskintää, jossa kolme pelaajaa pääsee yhteistyössä suorittamaan tehtäviä, kehittämään hahmoja ja tietysti ampumaan avaruuden perkeleitä sielunsa kyllyydestä.

Pelattavuudeltaan eliittinen tulitiimi liikkuu, loikkii ja ammuskelee mallikkaasti. Toiminnassa on hyvä tunnelma, aseissa sopivasti pärinää ja vihollisten lanaaminen on tyydyttävää. Suojautua voi seinien ja kulmien taakse kuin Gears of Warissa konsanaan, mutta sitä suojaa ei tarvita kuin vasta kovemmilla vaikeustasoilla. Yhteispelimäisyys sen sijaan muistuttaa esimerkiksi Left 4 Dead -peleistä. Pelaajien välistä PvP-taistelua ei ole tarjolla, mutta Horde-pelimuotoa pääsee tahkoamaan, jos pelin neljä minikampanjaa alkavat kypsyttämään.

Tulijoukkue koostuu kolmesta soltusta ja yksinään pelaava saa mukaan synteettiset Alpha ja Beta -toverit. Ne hoitavat leiviskänsä alemmilla vaikeustasoilla, mutta jos mielii hypätä syvään päähän pelin tarjoamasta viidestä vaikeustasosta, hyvin yhteen pelaava ihmistiimi on välttämättömyys. Samalta koneelta pelaaminen ei harmillisesti onnistu, joten nettipeli on ainoa vaihto tiimin kasaamiselle. Edes kahden pelaajan jaetun ruudun moninpeli olisi ollut hyvä lisä.

"We got tactical smart missiles, phase-plasma pulse rifles, RPGs, we got sonic electronic ball breakers! We got nukes, we got knives, sharp sticks..."

Muukalaishirviöitä räimitään viidellä eri hahmoluokalla, joista jokaisella on omat asevalikoimansa, erikoiskykynsä ja vahvuutensa. Gunner ja Demolisher ovat niin sanottuja DPS (Damage Per Second) eli tulivoimaan keskittyvä luokkia, jotka käyttävät eri yhdistelmiä rynnäkkökivääreistä ja raskaista aseita. Technician on erikoistunut siirrettävän tykkitornin sijoitteluun ja vihollista hidastaviin sähkökranaatteihin, kun taas Doc on tiimin lääkintämies. Viimeisenä Recon merkitsee vihollisia ja keskittyy automaattipistooleilla ja tarkkuuskiväärillä ötöjen moukarointiin.

Hahmoluokat ovat hyvin onnistuneita siinä, että tarjoavat riittävän erilaista ja vaihtelevaa pelattavaa. Aseita on yhteensä noin 30 kappaletta, mutta ne aukeavat asteittain pelatessa tai ostettaessa kaupasta. Niitä voi edelleen tuunata runsaalla valikoimalla Mod-lisäosia, joiden lisäksi hauska tetrismäinen Perk-kykyjen systeemi tarjoaa edelleen lisää muokkausvaihtoehtoja hahmon säätämiseksi mieleiseen pelityyliin.

Kehitys on pääosin pätevä kokonaisuus, mutta ei vailla ongelmiaan. Aseilla ja hahmoilla on kaikilla omat kokemustasonsa, joten uusien kokeilu lyhyellä tähtäimellä ole kannustavaa. Jos mielii lähteä haastavammille metsästysreissuille, niin silloin on aina parasta palata niihin hahmoihin ja tykkeihin, joita on käyttänyt aiemmin eniten. Toki vaikeustasoa voi aina laskea, mutta epäonnistumiset ovat Fireteam Elitessä todella rankaisevia, sillä tehtävä on aina aloitettava alusta.

"We're on an express elevator to hell."

Alien: Fireteam Eliten tarina on esimerkki tyypillisimmästä ja kuluneimmasta juonikuviosta, mitä Alien-sarjasta voi repiä. Weyland-Yutani-roistokorporaation ääliöt ovat kasvattaneet xenoja, homma on räjähtänyt kirjaimellisesti kasvoille ja sitten U.S.C.M.C. (United States Colonial Marine Corps) lähetetään siivoamaan sotku. Tällä kertaa xenomorph-loistartunta on vallannut Katangan avaruusaseman sekä tutkimusaseman ja Insinööri-muukalaissivilisaation rauniot. Nämä kolme tapahtumapaikkaa tulevat tutuksi neljässä kampanjassa, jotka koostuvat kaikki kolmesta erillisestä tehtävästä. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin tehtävien välillä solttujen tukikohtana toimivalla Endeavour-avaruusaluksella, joka toimii myös eteisenä tiimin kasaamiselle, aseiden tuunaamiselle ja muiden kamojen ostamiselle.

Tunnelmalliset tapahtumapaikat ovat Fireteam Eliten yksi suurimpia vahvuuksia. Vaikka käytäviä ja muuta geometriaa kierretään paljon, niin se on tehty fiksulla tavalla. Säästölinja näkyy silti monessa kohdassa audiovisuaalista toteutusta. Esimerkiksi sivuhahmojen kanssa käydyissä keskusteluissa huulisynkkaa ei ole pelkästään jätetty pois, vaan hahmot töllistelevät suu kiinni tekstin kulkiessa ruudulla äänen kera. Eipä sinänsä sillä ole väliä, sillä juttutuokiot ovat lähinnä pakollinen paha kampanjoiden välissä ja infoähkyä tuottavaa turhaa selitystä.

"Did IQs just drop sharply while I was away?"

Mutta mikä Aliens: Fireteamissa sitten mättää? Paljon ja isosti niin moni asia, että päähän sattuu. Pahin kompastuskivi on sen verkkopeliriippuvuus ja tekniset ongelmat. On aivan käsittämätön lipsahdus unohtaa, ettei keskeneräiseen peliin pysty liittymään. Eli jos tiimiläinen putoaa pois, niin takaisin ei enää pääse, ja tehtävä keskeytyy täydellisesti. Tallennuspisteitä kesken tehtävien ei ole, joten jokainen pitää suorittaa alusta loppuun ja rukoilla, ettei mitään teknisiä ongelmia satu. Ja niitähän riittää. Viikon pelaamisen aikana peli kaatui kymmeniä kertoja ja monesti se sattui tehtävän huipennuksessa. Tällöin kaikki eteneminen katosi kuin pieru avaruuteen. Julmetuin tapahtui testin loppusuoralla, kun yhden päivän edistyminen kokonaisuudessaan oli kadonnut ja palautunut toissaillan tallennustilaan. Jäimme tiimin kesken ihmettelemään, oliko kyse serveripuolen muutoksista vai jostain mystisestä bugista, sillä tallennus oli näyttänyt aiemmin toimivan normaalisti.

Bugipahalaisia riittää jokaiseen lähtöön. Aseiden äänet katoilevat, viholliset jäävät jumiin ja totta kai vihollismäärien kasvaessa suorituskyky kyykkää herkästi, niin että pelaamisesta tulee diashow'ta. Ennen julkaisupäivää Horde-pelimuoto oli kirjaimellisesti pelikelvoton vihollisten warppaillessa minne sattuu. Tämä tosin on luvattu korjattavan jo ensimmäisen päivän korjauspäivityksessä. Yksinpeli sentään on hieman vakaampi ja kaatumisia sattui harvemmin. Jatkuvaa nettiyhteyttä ei tarvita, mutta samoin kuin verkkopelissä pelitilannetta ei voi pysäyttää. Kun vihollisiakin ilmestyy lähes koko ajan lisää loputtomasti, ei vessaan kannata kesken tehtävän lähteä.

"They mostly come at night... mostly."

Hyvänä puolena pelin nimikkohirviöt ovat perhanan siistejä ja uskollisia elokuville. Xenomorph on populaarikulttuurin upeimpia ja pelottavimpia monstereita, ja niiden rynniminen päälle seiniä ja kattoja pitkin saa aikaan kylmiä väreitä. Äänimaailma ja musiikki muutenkin on taattua Aliens-sarjaa, joten tunnelma pysyy taisteluissa korkealla.

Lopputaistelu ja etenkin viimeinen tehtävä jää kuitenkin pettymykseksi. Huipennus ei kerta kaikkiaan toimi, vaan se on sekava, turhauttava ja epäinteraktiivinen. En halua pilata käänteitä, mutta kunnon taistelu olisi ollut paljon mieluisampi vaihtoehto kuin tylsä kujanjuoksu aikaa ja käsikirjoitettuja väkinäisiä huitomisia vastaan.

Vihollisjoukoissa on kuitenkin kiitettävästi vaihtelua. Xenoja on runsaasti erilaisia, ja niiden lisäksi pääsee ottelemaan myös synteettisten työläisten ja sotilaiden kaartia vastaan. Kun mukaan sekoitukseen heitetään vielä planeetan paikallista eliöstöä, jonka insinöörirodun biokokeet ovat muokanneet hirviömäisiksi, niin taistelut eivät käy tylsäksi ainakaan ensimmäisellä pelikerralla. Uudestaan tehtäviä pelattaessa kaavamaisuus alkaa kyllä puuduttamaan, joten vaikka peli kannustaa kokeilemaan myös muita hahmoluokkia tarjoten myös haastekortteja tehtävien luonnetta muokkaamaan, kovin pitkäikäiseksi peliksi en usko Fireteam Eliten muodostuvan.

"That's it man, game over man, game over!"

Aliens: Fireteam Elite on yksi vuoden pahimpia hukattuja tilaisuuksia. Haluaisin tulenpalavasti unohtaa ja sivuuttaa katastrofaaliset tekniset ongelmat ja kehua peliä vuoden yllättäjäksi, mutta se ei vain ole mahdollista. Pelitestissä oleva 1.0-versio ei yksinkertaisesti ole myyntikelpoinen. Silloin kun peli toimii, on se hauskaa kaveriräiskintää ja yksinään tunnelmallista puolustustaistelua. Mutta aina testiviikon aikana, kun fiilis oli parhaimmillaan, jokin osa tekniikasta leikkasi kiinni, ja jouduimme uusimaan tehtäviä kerta toisensa jälkeen. Viimeisen tehtävän naurettava ruudunpäivityksen tökkiminen oli viimeinen tikki. Jopa yksinään ruudunpäivitys alkaa herkästi konttaamaan, kun vihollisia ja tuliefektejä on paljon ruudulla (testasimme pelin kaikilla Xbox-versioilla: Xbox One X, Xbox Series S ja Xbox Series X).

Cold Iron Studion Discordissa kerrotaan, että peliin on tulossa julkaisupäivänä päivitys, joka avaa Horde-pelimuodon ja Recon-hahmoluokan heti alkuun, ja korjaa osan ongelmista. Julkaisija on kuitenkin itse valinnut lähettää koodin arvioon, joten en voi arvioida peliä sen perusteella, mitä se voi olla tulevaisuudessa. Toivon toki, että nettipelin ongelmat, peliin uudelleenliittyminen ja muut tekniset kompastukset korjataan, mutta tällä hetkellä (eli muutama päivä ennen julkaisua) ei peliä voi suositella kuin aivan kovimmalle Alien-sarjan fanille. Vaikka peli maksaa vain 40 euroa, kannattaa odottaa ja katsoa, mikä on tilanne myöhemmin. Jos pelin suorituskykyä, tasapainoa ja nettiongelmia korjataan, voi arvioon lisätä pisteen tai pari.