North to Alaska eli kotimaisittain Alaskan hurjapäät on vuonna 1960 valmistunut länkkäri, jota tähdittää valkokankaan kova kundi John Wayne. Vastanäyttelijänä nähdään huomattavan kaunis Capucine, jota piirittää lopulta neljä eri miestä. Ei ole epäilystäkään, kenet tämä neito oikeasti haluaa, ja kenet hän lopulta saa.
North to Alaska sijoittuu 1800-luvun lopun Alaskan kultaryntäyksen maisemiin. Rikastumisen toivossa suuri joukko ihmisiä muutti pohjoisen koviin maisemiin, ja vain muutamat heistä onnistuivat rikastumaan. Elokuva pohjaa näytelmään Birthday gift, ja sen huomaa ennen kaikkea huimassa dialogin määrässä. Toisin sanoen näyttämisen sijasta asiat suurimmaksi osaksi kerrotaan katsojalle.
Puitteiltaan elokuva käsittelee toki omaa aikaansa, mutta pääasiassa kyse on keskeisten henkilöhahmojen keskinäisestä ihmissuhdedraamasta tavalla ja toisella. Wayne esittää jo rikastunutta Sam McCordia, joka ihastuu entiseen prostituoituun Michelleen (Capucine). Kovana jätkänä tunteitaan ei tietenkään sovi paljastaa suoraan, vaikka kaikki muut sen näkevät kilometrin päähän. Omien tunteiden kanssa painimisen ohella huolta aiheuttaa se, että alueen kaikki kullanhuuhtojat haluavat McCordin omaisuuden itselleen, joko rehellisesti korttipelissä, tai sitten epärehellisin keinoin.
Ikävintä North to Alaskan katsomisessa on, ettei tarinan painotusta huomaa kuin vasta elokuvan päättymisen jälkeen. Vuoroin keskiössä on kullanhuuhtomiseen ja rikastumiseen liittyvät asiat, vuoroin epärehellisten miesten keskinäinen ketkuilu, ja vuoroin vielä se ihmissuhdedraama naisen suosiosta. Näin ollen on mahdollista lähestyä elokuvaa odottaen toiminnallista ryysyistä rikkauksiin -tarinaa, ja pettyä saatuun ihmissuhdekoukerointiin.
Teknisesti North to Alaska on pätevästi tehty oman aikansa tuote, ja lajityypiksi on valittu komedia. Näin ollen vakavienkin teemojen käsittely pysyy kaiken aikaa kevyenä, vaikka vakavampi ote olisi ehkä toiminut paremmin. Katsomiskokemus olisi ollut vaikuttavampi, jos käsitelty aikakausi olisi tavalla tai toisella rakas. Elokuvan päättymisen jälkeen mieleen jää lähinnä Capucinen näyttävä ulkonäkö ja kysymys, miksi se omien tunteiden tunnustaminen oli Waynen hahmolle niin vaikeaa.