Alan Wake: The Writer

Tämän vuoden parhaimpiin peleihin lukeutuva ja kotimaista tekoa oleva Alan Wake jatkuu nyt jo toisessa - ja Remedyn mukaan viimeisessä - ladattavassa lisäosassa. TV-sarjamaisesti uusin The Writer -spesiaalijakso saattaa päätökseen Alan Waken kausien välitilan ja petaa asetelmia Alan Waken seuraavaan täysipitkään kauteen, tai pelitermein jatko-osaan. Varoituksen sana: tässä arviossa oletan, että lukija on pelannut jo varsinaisen pelin ja ensimmäisen lisäosan. Spoilereilta ei siis voi välttyä. Sen voi kuitenkin sanoa jo ensimmäiseen kappaleeseen, että The Writer jatkaa Alan Waken kaavaa niin hyvässä kuin pahassakin.

The Writer jatkaa tarinaa siitä, mihin se edellisessä jaksossa The Signalissa jäi. Alice pelastui, mutta Alan itse jäi vangiksi limboon maailmojen väliin, jota kutsutaan The Dark Placeksi. Signaali ohjasi Alanin pimeyden toisen uhrin Thomas Zanen luokse. Nyt Alanin täytyy Zanen avustuksella koota oman rikkoutuneen minänsä palaset, jotta voisi paeta The Dark Placesta lopullisesti.

Edellisen lisärin tavoin pääpelin kenttiä kierrätetään varsin räikeästi. Hyvä syykin tosin esitetään. Alan on vankina oman tajuntansa luomassa maailmassa, joten maisemat kuvastavat hänen viimeisimpiä muistojaan omien pelkojensa ja epävarmuuksiensa vääristämänä. Kestoltaan The Writer on saman mittainen kuin The Signal. 90-minuuttinen kuluu todella vikkelästi, ja vaikka saavutukset kannustavatkin uudelleen pelaamiseen, toivoisi pituudelta hieman enemmän.

En tiedä olinko nostanut odotukseni liian korkealle, mutta The Writer ei aivan iskenyt toivomallani tavalla. Uusi lisäri tuntui vain liian samanlaiselta kuin edellinen The Signal. Pelaaminen oli toki edelleen sulavaa ja hauskaa, mutta kokemus ei vain loppujen lopuksi ollut kovin elämyksellinen. Tarinan polttaviin kysymyksiin jätettiin lupauksista huolimatta vieläkin vastaamatta. Lisää vihjeitä annettiin, mutta sitten lisäosa olikin jo ohi. Odotin myös turhaan uusia elementtejä ja vihollisia. Ne kohdat, missä peruskaavaa muokattiin edes jollakin tavalla, olivat ehdottomasti The Writerin parhaimpia hetkiä. Leijuvien tekstien muuttaminen aseiksi, apuvälineiksi tai esineiksi alkoi puolestaan jo hieman puuduttaa. Idea toimi vielä hienosti edellisessä osassa, mutta rajansa kaikella. Lisäksi mukana oli muutama pääpelille epätyypillinen ja jopa huolimattomasti tehty tasohyppelyjakso. Tasanteelta toiselle loikkimiseen ei pelimoottoria kuitenkaan ole selvästi suunniteltu, joten hypyt johtivat useasti äkkikuolemiin.

Sekalaisista ongelmistaan huolimatta The Writer oli kuitenkin hauska pelata lävitse. Kuuden ja puolen euron mitättömällä hinnalla se on selkeä pakkolataus Alan Waken synkkään maailmaan hurataneille faneille. Peruspelaajan kannattaa kuitenkin punnita omaa pelinälkäänsä. Lisäosa ei edistä tarinaa merkittävästi, mutta toisaalta se on varmasti sijoitus tulevaisuuteen. Ehkä saamme joskus nähdä Alan Wake 2:n kauppojen hyllyillä.