Suomi
Gamereactor
artikkelit

Aino-Mari Tuuri: Puhelimen pomoksi - ota digimaailma haltuun (kirja)

Asiantunteva, mutta ei missään vaiheessa saarnaava tietokirja, jolle nykypäivänä on varmasti tilausta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Erilaiset digilaitteet ovat nykyään osa jokaisen ihmisen päivittäistä arkea, myös lasten ja nuorten. Laitteiden käyttämiseen liittyy kuitenkin pulmia, joista on hyvä olla perillä. Tietokirjailija Aino-Mari Tuuri on koonnut yksiin kansiin ohjeita ja vinkkejä siihen, miten puhelimen käyttöä voisi hallita paremmin.

Kirja on suunnattu selkeästi alakouluikäiselle yleisölle. Adlibriksen mukaan kohdeyleisö olisi 6-9 -vuotiaat, mutta sisältö on kuitenkin sellaista, että kirjasta on hyötyä hieman isommillekin digilaitteiden käyttäjille. Itse asiassa aivan eppuluokkalaisille kirja voi olla vielä turhan vaativa.

Kirja käy läpi viihteellisesti ajankohtaiseen tutkimustietoon pohjaavaa asiaa. Mukana on hyviä pohdintatehtäviä jokaiseen lukuun, jotka tukevat sisältöä mainiosti. Lille Santasen piirtämä kuvitus on ilmeikästä ja yleisesti ottaen kirjan lukeminen on viihdyttävä tuokio, eikä opuksella ole mittaakaan liiaksi asti.

Pientä kritiikkiä Aino-Mari Tuurin kirjoitustyyli herättää, ainakin itsessäni. Kirjailijan toistuva tapa lisätä sulkeita virkkeisiin, jotka eivät niitä tarvitsisi, sekä ajatusviivojen jatkuva käyttäminen ovat toki tietoinen tyylivalinta, mutta omaa silmääni ne kuitenkin häiritsevät. Kirjoitustyyli on sinänsä mukavan kevyt ja keskusteleva, mihin edellä mainitut tyylikeinot voisivat sopia sinänsä, mutta niitä käytetään aivan liikaa.

Tämä on mainos:
Aino-Mari Tuuri: Puhelimen pomoksi - ota digimaailma haltuun (kirja)Aino-Mari Tuuri: Puhelimen pomoksi - ota digimaailma haltuun (kirja)

Sisältönsä puolesta kirja ansaitsee kuitenkin kiitosta. Taustamateriaalina käytetty tutkimustieto on ajankohtaista ja pätevää, minkä lisäksi monia digilaitteiden käyttämiseen liittyviä kysymyksiä käsitellään asiantuntevasti. Esimerkiksi nykyään jo hieman kiistanalaisessa ruutuajan käsitteessä kirja käsittelee termiä erinomaisen hyvin ja monipuolisesti. Tietomäärästä huolimatta kirja on kuitenkin viihdyttävää luettavaa, eikä informaatioähky pääse turhauttamaan lukijaa.

Puhelimen pomoksi on pätevä kirja, joka ansaitsisi tavoittaa kohdeyleisönsä. On erittäin tärkeää huomata, miten pienillä keinoilla voi itse hallita digilaitteiden käyttöä sen sijaan, että ne hallitsisivat käyttäjää. Tämänkaltainen tieto on varsinkin nuoremmille digikäyttäjille kullan arvoista. Kyseessä on asiantunteva, mutta ei missään vaiheessa saarnaava tietokirja, jolle nykypäivänä on varmasti tilausta.

Tuuri, Aino-Mari, Santanen, Lille, Puhelimen pomoksi - ota digimaailma haltuun, s. 144, Tammi 2022

Tämä on mainos:
Aino-Mari Tuuri: Puhelimen pomoksi - ota digimaailma haltuun (kirja)Aino-Mari Tuuri: Puhelimen pomoksi - ota digimaailma haltuun (kirja)


Ladataan seuraavaa sisältöä