Microsoftin seuraava strategiapeli Age of Empires Online julkaistaan syksyllä 2011, pelin Twitter kertoo. Mukana on kaksi sivilisaatiota, egyptiläiset ja kreikkalaiset, eikä pelin lataamisesta ja pelaamisesta tarvitse maksaa mitään.
Vaikka peli ilmestyy ladattavassa muodossa, aiotaan siitä julkaista myös levylle painettu Starter Pack, johon kuuluu muutoin maksullista lisäsisältöä.
Lisäsisällön hinnat liikkuvat muutamasta eurosta noin 20 euroon kappaleelta. Tarjolle tulee esimerkiksi Pro Civilization -paketti, joka edistää peliä välittömästi tasolle 20. Vuoden loppuun mennessä julkaistaan myös kaksi uutta sivilisaatiota.
Microsoftin odotetaan julkistavan tarkempi julkaisupäivä touko-kesäkuun taitteessa.
Age of Empires Online yhdistää verkkoroolipelin aineksia edellisistä osista tuttuun resurssienkeräilyyn, kaupunginrakenteluun ja taisteluun. Peli vaihtoi aiemmin tänä vuonna kehittäjää, ja projektin ruorissa on tällä hetkellä Gas Powered Games.